Kenia lähettää 200 poliisia jengiväkivallasta kärsivään Haitiin
Kenia lähettää 200 poliisia lisää kriisien keskellä kamppailevaan Haitiin. Maassa on jo nyt 400 kenialaista poliisia osana YK:n turvallisuusneuvoston hyväksymää monikansallista rauhanturvaoperaatiota.
Kenia on kertonut osallistuvansa operaatioon tuhannella poliisilla, joiden tehtävänä on saada maan hallinta takaisin aseistautuneilta ryhmiltä. Kenian lisäksi operaatioon osallistuu maita Afrikasta ja Karibialta. Kokonaisuudessaan joukkojen kooksi on keskusteluissa pohdittu noin 2 500:aa ihmistä.
Turvallisuusneuvosto hyväksyi Kenian johtamien kansainvälisten joukkojen lähettämisen Haitiin syyskuussa. Kenian korkein oikeus katsoi tuolloin kenialaispoliisien lähettämisen Haitiin rikkovan maan perustuslakia. Tuomioistuimen mukaan William Ruton hallinnolla ei ollut valtuuksia lähettää poliiseja ulkomaille ilman maiden kahdenvälistä sopimusta. Hallitus sai aikaan sopimuksen Haitin kanssa maaliskuussa.
Karibialla sijaitsevan Haitin entinen pääministeri Ariel Henry ja YK:n pääsihteeri Antonio Guterres ovat pyytäneet jo pitkään YK:ta lähettämään kansainvälisiä joukkoja jengiväkivallasta kärsivään maahan.
Haiti on ajautunut vakavaan kriisiin, ja rikollisjengit hallitsevat suuria alueita maasta. Väliaikaishallinto nousi valtaan sen jälkeen, kun epäsuosittu pääministeri Ariel Henry jätti virallisen eropyyntönsä huhtikuussa.
Haitilla ei ole pidetty vaaleja sitten vuoden 2016, eikä maalla ole ollut presidenttiä sen jälkeen, kun presidentti Jovenel Moise salamurhattiin vuonna 2021. Väliaikaishallinnon on määrä johtaa maata, kunnes Haitilla pidetään presidentinvaalit. Vaaleja suunnitellaan vuoden 2026 alkuun.
YK:n mukaan Haitin väkivaltaisuuksissa on kuollut kuluvan vuoden aikana jo yli 1 400 ihmistä. Kymmenettuhannet ihmiset ovat paenneet jengiväkivaltaa Haitin pääkaupungista Port-au-Princestä.