Kahta laivaa vastaan hyökättiin Jemenin edustalla
Kahta laivaa vastaan hyökättiin Jemenin edustalla maanantaina, kertoi Britannian meriliikenteen turvallisuudesta vastaavat laivaston alaisuudessa toimivat viranomaiset (UKMTO). Mikään taho ei vielä ole ilmoittautunut hyökkäysten tekijäksi.
Hyökkäykset tapahtuivat päiviä sen jälkeen, kun Iranin tukemat huthi-kapinalliset uhkasivat laajentaa laivaliikenteen vastaisia toimia vastauksena Israelin äskeisiin iskuihin Gazan kaistalla. Huthit ovat hyökänneet laivoja vastaan Punaisellamerellä ja Adeninlahdella lokakuusta lähtien, jolloin Gazan sota alkoi.
Maanantaina jemeniläisestä Hodeidan satamakaupungista lounaaseen matkannutta laivaa vastaan hyökkäsi kolme pientä venettä, joista kahdessa oli kummassakin kolme ihmistä. Kolmas vene oli miehittämätön, kertoi UKMTO.
Miehittämätön vene törmäsi laivaan kahdesti ja muissa veneissä olleet aseistetut ihmiset tulittivat UKMTO:n mukaan laivaa. Laivan ja sen miehistön kerrottiin olevan turvassa ja aluksen jatkaneen matkaansa.
Sama laiva ilmoitti myöhemmin neljän ohjuksen räjähtäneen lähellä. Iskut eivät aiheuttaneet vahinkoja, UKMTO kertoi.
Toisessa tapauksessa kauppalaiva joutui lennokkihyökkäyksen kohteeksi 97 meripeninkulmaa (noin 175 kilometriä) luoteeseen Hodeidan kaupungista. Hyökkäys aiheutti UKMTO:n mukaan joitakin vahinkoja, mutta laivan ja sen miehistön kerrottiin olevan turvassa ja laivan jatkaneen matkaa.