Ruotsin inflaatio alimmillaan kolmeen vuoteen
Talous
Ruotsissa inflaatio laski viime kuussa alimmalle tasolleen lähes kolmeen vuoteen.
Ruotsin tilastollisen keskustoimiston (SCB) mukaan kuluttajahinnat nousivat maassa kesäkuussa 2,6 prosenttia vuositasolla, kun toukokuussa luku oli 3,7 prosenttia.
Kuluttajahintaindeksi on ollut yhtä alhaisella tasolla Ruotsissa viimeksi syyskuussa 2021.
Perjantaina julkaistujen lukujen valossa on todennäköistä, että Ruotsin keskuspankki Riksbank laskee ohjauskorkoa. Keskuspankki laski korkoa toukokuussa ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen neljästä prosentista 3,75 prosenttiin.
Kesäkuussa Riksbank jätti ohjauskoron ennalleen, mutta arvioi voivansa laskea sitä vielä kaksi tai kolme kertaa tänä vuonna inflaationäkymistä riippuen.