Vesistöjen kulttuuriperinteestä
Täällä tuhansien järvien rannoilla jokaisella on oma lähijärvensä, -jokensa tai merinäkymänsä. Oma lähivesi on usein arjen elämäneliksiiri. Sieltä saa maukkaimmat muikut, suurimmat silakat tai aivan ainutlaatuiset ahvenet.
Jokainen rantakivi kertoo omat tarinansa, pulloonpuhaltaja ilmoittaa sään lämpenevän. Viimeksi mainitulla tarkoitan kaulushaikaraa, tuota salaperäistä rantaruohikoissa lymyävää mestarimaastoutujaa.
Itäsuomalainen individualismi on osittain rakentunut Saimaan riekalemaiselle vesistölle. On lahtia, kapeita poukamia ja kaikenlaisia mantereen mutkistajia. Suorat reitit paikasta toiseen ovat ja olivat parhaimmillaan, kun oli kunnon talvi ja kestävät jäät.
Sotien jälkeen vielä kesäaikaan liikennöivät laivat, jotka kuljettivat ihmisten ohella karjaa ja muuta elintärkeää asiaa paikasta toiseen. Vanhempieni muuttaessa saaresta mantereelle saivat jopa erikoisapua erään laivan kapteenilta, joka teki pienen mutkan reittiinsä ja toimitti mukana olleet mansikit lähimmälle laiturille.
Saimaan kiistaton ykköskala on muikku ja sitä voisi nykyinenkin kulttuuri- ja matkailubisnes paremmin vaalia. Savonlinnan Oopperajuhlatkin vaan hehkuttavat torille tuotua aitoitalialaista pizzabaaria.
Luulisi kaikenlainen paikallinen makumaailma ja tuoretarjoilu kiinnostavan ja inspiroivan matkailijoita enemmän kuin tuo alinomainen pizzaintoilu.
Itäinen Suomi on kaiken kaikkiaan ja järvien rytmittämä maisema vehreine metsineen ja hoidettuine peltoineen upea kokonaisuus. Siltoja ja muita maastoesteitä on rakennettu ja niistä on väännetty tai savolaisittain viännetty iät ajat.
Ohikulkutie Savonlinnaan oli vireillä vuosikymmeniä ja kun se vihdoin valmistui vuosisadan alussa helpottui moni raskaan tavaraliikenteen pulma ja kaupunkikeskus rauhoittui.
Vesistöjen keskellä, vieressä tai sivussa asuvat joutuvat ja joutuivat kehittelemään erilaisia liikenneratkaisuja ja nyt kun kaikenlaista liikennettä sekä palveluja karsitaan, lienee paluu menneisyyteen.
Järvet ja niiden vaihtelevat luonnonilmiöt ovat kautta aikojen inspiroineet taiteilijoita. Werner Holmberg maalasi kuolinvuoteellaan teoksen, Myrsky Näsijärvellä ( 1860 ), jossa yhdistyvät niin taiteilijan oman elämän dramatiikka kuin luonnonvoimien jyhkeä voimakin.
Hieman tuntemattomampi lienee tunnetun Akseli Gallen-Kallelan teos, Lehmä ja poika( 1885 ), joka kuvaa hahmot kahlaamassa järven rannalla. Luonnosmaisen modernissa teoksessa keskinäinen luottamus on puhuttelevaa kuten tunnetuissa vuoropuheluissa samaisen taiteilijoiden ikuistamana. ( Akka ja kissa sekä Poika ja varis)
Ja Pekka Halonenhan maalasi Koli-näkymiä Pielisellä vielä 1930-luvulla.
Saimaa esittäytyy taiteen ja geologian Norppapolun ilmentymässä Puumalassa, perinteinen Saimaa-aiheisto maalaustaiteessa on avoin ulappa, akvarellisteille ainakin vettä riittää.
Aune Linnimäki, taidehistorioitsija, Rantasalmi
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/