Marttinen STT:lle: Mahdollinen päätös Ylen tulevasta rahoituksesta siirtyy huomiseen
Mahdollinen päätös Ylen tulevasta rahoituksesta siirtyy huomiseen. Osalla eduskuntaryhmistä on asian käsittely kesken, kertoo parlamentaarisen Yle-työryhmän puheenjohtaja Matias Marttinen (kok.) STT:lle. Hän sanoo odottavansa lopuilta ryhmiltä vastauksia torstain aikana. Varmaa ei ole, hyväksyvätkö kaikki ryhmät työryhmän kompromissiesityksen.
Marttisen mukaan kokoomuksen eduskuntaryhmä on hyväksynyt ratkaisun.
Alun perin eduskuntaryhmien oli määrä kertoa tänään kantansa Yleisradion rahoitusta koskevaan työryhmän esitykseen. Marttisen mukaan kompromissin rakentaminen työryhmässä on ollut eri vaiheissa hyvin haastavaa ja vaatinut kaikilta puolueilta paljon joustoa ja vastaantuloa.
– Tämä lienee haurain kompromissi, mitä olen urani aikana rakentanut, Marttinen kuvailee.
Hänen mukaansa se kertoo siitä, että puolueiden näkemykset Yleisradion roolista ja rahoituksesta poikkeavat hyvin merkittävästi toisistaan.
– Nähdäkseni pääsimme työryhmässä eilen erittäin hyvin asiassa eteenpäin. Siksi totesimme, että työryhmän työ päättyy ja viimeinen luonnosteltu mietintö on siirtynyt ryhmien käsittelyyn. Nyt sitten odotan ryhmien vastauksia.
Hallitus perusti parlamentaarisen työryhmän hallitusohjelmansa mukaisesti viime vuoden lokakuussa. Työryhmään kuuluu edustajia kaikista eduskuntapuolueista.
Ainakin oppositiopuolue vasemmistoliitto kertoo tekevänsä vasta huomenna päätöksen kannastaan. Asiasta kertoi STT:lle vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo.
Ryhmä piti tänään aamupäivällä etäkokouksen, jossa se keskusteli Yle-mietinnöstä. Saramon mukaan päätöksen lykkääntymiseen vaikutti muun muassa se, että jotkut puolueen kansanedustajista ovat olleet Brysselissä kokouksissa.
Saramo kertoi, että vasemmistoliiton edustajat suhtautuvat Yleä koskevaan kompromissiesitykseen hyvin kriittisesti.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on päättänyt kantansa eilen.
Vihreät on keskustellut esityksestä eilen ryhmässä ja jatkaa käsittelyä etänä.