Kauhut, nyrkit ja Kuhlmey saatiin pidettyä – presidentin poliittinen itsemurha sai arvostusta vasta vuosikymmeniä myöhemmin
Politiikan raa’at lait ja sodan vielä raaemmat lait kohtasivat tasavallan presidentin työhuoneessa tasan 80 vuotta sitten.
Suomi kävi kesällä 1944 jatkosodan ratkaisutaisteluja. Neuvostoliitto oli aloittanut suurhyökkäyksensä, jolla se tavoitteli ratkaisua Suomen rintamalla.
Ratkaisua halusi Suomikin, mutta sidotuin käsin ei ollut varmuutta, mitä Suomi voisi tehdä ja mikä olisi (Tuntematonta sotilasta lainaten) ”pienimmän riesan tie”.
21. kesäkuuta Suomi tiedusteli Neuvostoliitolta mahdollisuutta rauhaan. Suurvalta ilmoitti hyväksyvänsä vain ehdottoman antautumisen. Tätä Suomi piti liian suurena riskinä, ja taistelut saivat jatkua.
Taistelujen jatkamisessa Suomi oli sidottu Saksaan. Saksan sotilaallinen ja materiaalinen tuki oli edellytys sille, että Suomi kykeni pistämään neuvostojoukoille vastaan.
Tärkeitä olivat esimerkiksi panssarintorjunta-aseet, jotka Suomessa saivat nimet panssarinyrkki ja panssarikauhu. Kannaksen taisteluissa saksalainen lento-osasto Kuhlmey oli Neuvostoliiton läpimurron keskeinen este.
Aseiden lisäksi Saksa toimitti elintärkeää viljaa.
Saksa vaati tukensa ehdoksi, että Suomi sitoutuu jatkamaan sotaa. 22. kesäkuuta ulkoministeri Joachim von Ribbentrop lensi Suomeen ilmoittamaan vaatimuksesta. Ilman sitoumusta sodan jatkamisesta Saksa vetäisi sotilaallisen tukensa välittömästi pois.
Tuossa vaiheessa oli jo selvää, että Saksa häviäisi toisen maailmansodan, joten Saksaan sitoutuminen olisi siksi pidemmällä aikavälillä valtava riski Suomelle.
![Joachim von Ribbentrop 1938](https://www.suomenmaa.fi/wp-content/uploads/2024/06/Joachim-von-Ribbentrop-Wikimedia-Commons.jpg)
(Kuva: Deutsches Bundesarchiv (https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Bundesarchiv_Bild_183-H04810,_Joachim_von_Ribbentrop.jpg), CC BY-SA 3.0 (https://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0) / Wikimedia Commons)
Valtionjohto oli ongelmien kehästä äärimmäisen tietoinen. Ratkaisun sorvaaminen oli etenkin pääministeri Edwin Linkomiehen, armeijan ylipäällikkö C. G. E. Mannerheimin sekä tasavallan presidentti Risto Rytin käsissä.
Ryti olisi halunnut viedä sopimuksen eduskuntaan. Selvää oli kuitenkin, ettei eduskunta hyväksyisi sopimusta häviävän Saksan kanssa.
Linkomiehen ja Mannerheimin käsityksen mukaan oli vain yksi ratkaisu.
Johtajavetoinen Saksa uskoisi sitoumusta, jonka Suomen tasavallan presidentti solmisi omalla nimellään ja arvovallallaan. Saksassa valtio oli yhtä kuin johtajansa, joten ehkäpä Saksa ei tajuaisi tiettyä porsaanreikää Suomen valtionpäämiesmallista.
Jos Ryti vakuuttaisi omalla nimellään tasavallan presidenttinä, että Suomi jatkaa taistelua Saksan rinnalla, voisi Suomi irtautua liitosta Saksan kanssa Rytin lopettaessa tehtävänsä tasavallan presidenttinä.
Rytikin tiesi tämän, ja varmisti asian vielä lainoppineilta, jollainen toki itsekin oli.
Presidentti ei vain halunnut tehdä poliittista itsemurhaa. Hän sitoisi vakuutuksellaan Suomen häviävään suurvaltaan, ja olisi rauhaa tehdessä Neuvostoliiton silmätikku. Yhteiskunnallisesti merkittävät virat eivät enää tulisi kysymykseen.
Mannerheim ja Linkomies taivuttelivat Rytiä, ja tämä muutaman tunnin pohdittuaan tiesi, että vaihtoehtoa ei ollut. Valtiomiehen tulisi uhrata itsensä varmistaakseen maansa tulevaisuus.
Ryti–Ribbentrop -sopimus ainakin osti Suomelle lisäaikaa. Sopimuspäivää edeltäneenä päivänä, sunnuntaina 25. kesäkuuta, oli alkanut Talin–Ihantalan ratkaisutaistelu, jossa Suomi muutaman viikon päästä otti torjuntavoiton.
![](https://www.suomenmaa.fi/wp-content/uploads/2024/06/Viipurin-pohjoispuoli-1944-SA-kuva-1-1024x723.jpg)
Rintamalinja vakiintui viimeistään heinäkuussa, ja Suomi alkoi etsiä tietä rauhaan Neuvostoliiton kanssa uudelleen. Elokuun alussa Ryti erosi tasavallan presidentin paikalta, ja Mannerheimista tuli uusi presidentti.
Samalla Ryti–Ribbentrop -sopimus lakkasi olemasta voimassa. Syyskuussa Suomi solmi rauhan Neuvostoliiton kanssa. Neuvostoliiton kannalta tärkeää oli saada yksi rintama alta pois, jotta se kykenisi suuntaamaan kaikki voimansa suoraan Saksaa vastaan.
Samalla Suomi vaihtoi puolta. Rauhanehtoihin kuului saksalaisten ajaminen pois Suomen Lapista. Tästä alkoi Lapin sota, joka jatkui melkein toisen maailmansodan loppuun asti.
Eräs rauhanehto oli sotasyyllisten tuomitseminen. Voittajan miekka osoittaa syylliset, ja Ryti joutui kärsimään kovimman tuomion. Hänelle määrättiin vuonna 1946 kymmenen vuotta kuritushuonetta. Poliittisen ilmapiirin liennyttyä presidentti J. K. Paasikivi armahti edeltäjänsä toukokuussa 1949 runsaan kolmen vuoden jälkeen.
Risto Ryti eli loppuelämänsä hiljaiseloa kodissaan Helsingin Kaivopuistossa. Hän kuoli lokakuussa 1956 67-vuotiaana. Rytin hautajaisissa oli aistittavissa isänmaallisen mielenosoituksen tuntua.
Rytin jälkimaine on muodostunut hyväksi. Hänen uhrauksensa on nähty Suomen pelastaneena tekona tai ainakin kunnioitettavana uhrauksena osana Suomen selviytymistaistelua. Tätä ei kuitenkaan tunnustettu kuin vasta vuosikymmeniä sodan jälkeen ja Rytin jo kuoltua. Neuvostoliiton-suhteiden ylläpidossa ei kylmän sodan aikana haluttu nostaa esille asioita, jotka voisivat vahingoittaa suhteita. Talvi- ja jatkosodista mieluummin vaiettiin.
Suuret suomalaiset -äänestyksessä vuonna 2004 Ryti sijoittui toiselle sijalle kaikkien aikojen suurimpien suomalaisten listalla Urho Kekkosen edelle ja C. G. E. Mannerheimin taakse.
![](https://www.suomenmaa.fi/wp-content/uploads/2024/06/Ryti-ja-Rangell-1946-sotasyyllisyysoikeudenkaynti-Saatytalo.-Museovirasto-JOKA-Hufvudstadsbladet-1024x722.jpg)
Myöhempi tutkimus on kyseenalaistanut Ryti–Ribbentrop -sopimuksen tosiasiallisen merkityksen.
Aseavun merkitystä ei tutkimus käytännössä kyseenalaista, mutta esimerkiksi Markku Jokisipilän väitöskirja (2004) huomauttaa, että ratkaiseva aseapu oli annettu jo hyvissä ajoin ennen Ryti–Ribbentrop -sopimusta. Samoin rintamalinja oli vakiintunut jo hieman ennen sopimusta.
Sotatarvikkeet olisivat riittäneet ainakin vuoden 1944 loppuun ja lento-osasto Kuhlmeykin oli antanut ratkaisevan panoksensa ennen von Ribbentropin uhkausta lopettaa apu. Valtakunnanulkoministerin uhkaus oli todennäköisesti myös katteeton, sillä Saksan etu oli, että Suomi onnistui taisteluissaan Saksan avulla.
Saksassa myös tunnettiin Suomen lainsäädännön koukerot, ja Rytin oma vakuutus hyväksyttiin ehkä siksi, ettei Saksan kannalta ollut tärkeää kuin hieman hidastaa Suomen irtoamista sodasta.
Yhtä kaikki Ryti teki ratkaisunsa tilanteessa, jossa oli mahdotonta tietää, mitä tulee tapahtumaan ja tuleeko Suomi ylipäätään selviämään.
Suomi selvisi Euroopan maista yhtenä vähimmin kärsineistä monella mittarilla. Helsinki esimerkiksi oli Lontoon ja Moskovan ohella ainoa sotaa käyneen Euroopan maan pääkaupunki, jota ei missään vaiheessa vallattu. Itsenäisyys säilyi, eikä Suomeen esimerkiksi pakotettu Neuvostoliiton asettamaa kommunistihallitusta, kuten moneen Itä-Euroopan nimellisesti itsenäisenä säilyneeseen maahan. Sotasyyllisyysoikeudenkäynneissä ei Suomessa vaadittu kuolemantuomioita. Alueluovutuksetkin mukailivat tarkasti sodan loppuvaiheen rintamatilannetta.
![](https://www.suomenmaa.fi/wp-content/uploads/2024/06/Sijaiskarsijamme-1947-Museovirasto-Historian-kuvakokoelma-1024x641.jpg)
Lähteitä:
Iso-Markku, Jaana: Suuret suomalaiset. Helsinki: Otava, 2004.
Jokisipilä, Markku: Aseveljiä vai liittolaisia? Suomi, Saksan liittosopimusvaatimukset ja Rytin-Ribbentropin-sopimus. Väitöskirja: Turun yliopisto. Bibliotheca historica 84. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004.