Lomakohteet etelässä kiinnostavat suomalaisia hirmuhelteistä huolimatta – matkailukausi kuitenkin on pidentynyt
Tukalat helteet ja lisääntyneet luonnonkatastrofit voivat huolettaa matkanvaraajaa, mutta matkatoimistojen Aurinkomatkojen, TUI:n ja Tjäreborgin mukaan kysynnässä lämpimiin lomakohteisiin ei ole ollut muutosta.
Suomalaisten suosikkilomakohteet ovat yhä Välimerellä, ja esimerkiksi Kreetalle halutaan lentää yhtä paljon kuin aikaisempina vuosina, kertoo Aurinkomatkojen viestintäpäällikkö Mari Kanerva. Etelänkohteista myös esimerkiksi Italia ja Espanja ovat pysyneet suosittuina.
Helteiden vaikutukset näkyvät matkatoimistojen mukaan kuitenkin matkailukauden pidentymisenä.
– Tänä vuonna on ollut enemmän kiinnostusta alkukevään, alkukesän ja syksyn matkoihin, Kanerva kertoo.
Myöskään viime hetken peruuntumisia ei Kanervan mukaan ole ollut. Lämpimissä kohteissa puolestaan saatetaan haluta eri asioita.
– Jos on luvattu korkeita lämpötiloja, niin ei välttämättä haluta lähteä patikointiretkille. Ja sitten asiakkaat saattavat kysellä esimerkiksi meriretkiä varattaessa, että löytyykö varjopaikkoja tai voiko paikan päältä ostaa virvoitusjuomia, Kanerva kuvailee.
Matkatoimistojen mukaan kohdemaan sää vaikuttaa matkojen varaamiseen vähemmän kuin se, millainen sää Suomessa on.
– Nyt, kun on ollut epävakaata, äkkilähdöillekin on ollut kiinnostusta.
Tyypillisesti matkat varataan etelän kohteisiin Kanervan mukaan hyvissä ajoin, kun työssäkäyvien lomat ovat tiedossa.
Viime vuosi oli mittaushistorian kuumin maapallolla ja toiseksi lämpimin Euroopassa, kertoo EU:n ilmastopalvelu Copernicus. Kreikan Rodos ja Kreeta ovat TUI:n viestintäpäällikkö Laura Aaltosen mukaan kuitenkin suomalaisten suosikkikohteita kesäisin.
Accuweather on antanut tälle viikolle varoituksen Kreikkaan äärimmäisen korkeista lämpötiloista. Kesäkuun lopussa ja heinäkuussa Kreikkaan ennustetaan jopa 37 asteen lämpötiloja. Viime kesänä uutisoitiin Eurooppaa koetelleista äärimmäisistä helteistä, jotka olivat esimerkiksi Kreikassa ja Italiassa yli 45 astetta.
Copernicuksen tilastojen mukaan Euroopan lämpötilat olivat toiseksi lämpimimmät vuonna 2023 vuoden 2020 jälkeen. Euroopassa koettiin viime kesänä kovaa kuumuutta, maastopaloja ja tulvia.
Ilmatieteen laitoksen Ilmastokatsauksen mukaan Euroopan kesät tulevat kuumenemaan entisestään. Helteitä voimistaa ilmastonmuutos.