Vaaranpaikat vältettiin – Suomalainen pioneerihanke karsi ydinvoiman riskitekijöitä
Suomen ensimmäinen ydinreaktori, vuonna 1962 käyttöönotettu FiR1, on nyt purettu onnistuneesti.
Teknologian tutkimuskeskus VTT ja energiayhtiö Fortum purkivat reaktorin yhteistyössä Espoon Otaniemessä. Reaktori sammutettiin vuonna 2015 yli 50 toimintavuoden jälkeen ja tämän jälkeen toteutettiin tarkkuutta vaatinut purkutyö.
Suurin osa ajasta meni suunnitteluun ja valmisteluun, itse purkuvaihe oli VTT:n tiedotteen mukaan ”todella nopea”.
Reaktori oli reilun 50 vuoden toiminta-aikansa monipuolisessa tutkimuskäytössä. Kooltaan reaktori oli pieni, 250 kilowattia.
Purkutyö oli pioneerihanke suomalaiselle ydinreaktorien purkuosaamiselle. Aiemmin Suomessa ei ole purettu ydinreaktoreita.
– Ydinreaktorin käytöstäpoiston prosessi on nyt koeponnistettu Suomessa ensi kertaa aika täysimääräisesti ja eri osapuolten näkökulmat huomioituina. Prosessin aikana on tehty isoja asioita, kuten luotu kansallinen jätehuoltomekanismi. Hallinnollisesti on tehty samat toimet, joita tarvittaisiin ison reaktorin purkuprosessissa, VTT:n johtava tutkija Markus Airila kertoo tiedotteessa.
Purkuprosessissa testattiin myös erilaisia purkutekniikoita. Suomeen on tämän myötä kehittynyt osaamista, jolle on kysyntää myös ulkomailla.
– Jo projektin kuluessa maineemme on kiirinyt, ja VTT pääsee tekemään osia vastaavista purkuprojekteista ulkomailla sekä tutkimusreaktoreissa että kaupallisissa voimalaitoksissa, Airila iloitsee.