Riikka Purra teki kantelun – HS sai vapauttavan päätöksen
Julkisen sanan neuvosto (JSN) antoi langettavan päätöksen Ylen Gaza-mielenosoitukseen liittyvästä jutusta. Ylen jutussa kerrottiin Gaza-mielenosoitukseen liittyvästä väitetystä uhkauksesta.
JSN päätti kokouksessaan antaa jutusta langettavan päätöksen, koska väitetty uhkaaja oli helposti tunnistettavissa, mutta Yle ei antanut hänelle tilaisuutta oman näkemyksensä esittämiselle. JSN kertoi päätöksestä tiedotteessaan keskiviikkona.
Uhkauksen esittämisestä syytetty joutui Ylen jutussa erittäin kielteiseen julkisuuteen, päätöksessä kerrottiin. Hän oli selvästi tunnistettavissa jutun tietojen perusteella.
Julkisen sanan neuvostolle on tehty useita kanteluita, joissa näkyy Gazan sota ja siihen liittyvä Suomessakin kärjistynyt poliittinen ilmapiiri, JSN kertoi tiedotteessaan.
JSN käsitteli myös neljä Helsingin Sanomiin (HS) liittyvää kantelua ja yhden kantelun, joka liittyi Karjalaisen tekstiviestipalstaan. Nämä kaikki saivat vapauttavan päätöksen.
Yhden Helsingin Sanomiin liittyvistä kanteluista oli tehnyt valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.), selviää julkisen sanan neuvoston päätöksestä. Purra oli tehnyt JSN:lle kantelun kahdesta HS:n jutusta, joista toinen oli näyttelijä Omar Abdin haastattelu ja toinen kertoi pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen kohtaamista kriiseistä.
Kantelun mukaan lehti esitti jutuissa faktana, puutteellisin tiedoin tai muuten harhaanjohtavia väitteitä nimimerkki ”riikan” verkkokirjoituksesta Scripta-blogin kommenttipalstalla vuonna 2008.
Lehden tulkinnat poliitikon vanhasta, aseellista väkivaltaa sivunneesta verkkokirjoituksesta olivat JSN:n mukaan perusteltuja. Verkkokeskustelujen kokonaisuutta ei HS:n jutuissa avattu laajemmin, mutta se ei osoittanut, ettei lehti olisi pyrkinyt totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen, JSN perusteli vapauttavaa päätöstään.