Turun sairaaloissa epäillään salmonellaepidemiaa
Turun sairaaloissa on todettu viisi salmonellatapausta. Asiasta kertoo Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) tiedotteessaan. Tapausten on todettu olevan peräisin samasta salmonellaryhmästä.
Ensimmäiset tapaukset havaittiin Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloissa viime viikon keskiviikkona. Loput kolme tapausta on todettu Kaskenlinnan sairaalan potilailla.
Turun ympäristöterveyden palvelut selvittää taudin lähdettä. Infektiolääkäri Harri Marttila Varhasta mainitsee, että epäilyt ovat kohdistuneet elintarvikehuoltoon.
– Sairaalat sijaitsevat lähellä toisiaan, ja niiden ruoka tulee samasta paikasta. Kyseessä on kyllä poikkeuksellinen tartuntarypäs, Marttila kommentoi STT:lle.
Uusin tapaus on todettu tämän viikon maanantaina. Marttila kertoo, että vatsaoireista kärsineet potilaat on ohjattu salmonellatesteihin. Näytteitä on otettu infektiolääkärin arvion mukaan otettu noin parikymmentä.
Salmonellan leviäminen on huomioitu laajemminkin Varhan alueella, mutta muualla tapauksia ei ole tullut tietoon.
– Mitään erityisrajoituksia ei olla määrätty. Arki jatkuu normaalisti, Marttila sanoo.