Syyskuisen junatörmäyksen taustalla puutteelliset ohjeet junien peruuttamisesta, Otkes kertoo
Tampereella viime vuoden syyskuussa tapahtuneen kahden tyhjän tavarajunan törmäyksen taustalla olivat puutteet peruutustilanteiden ohjeistuksessa. Asia selviää Onnettomuustutkintakeskuksen (Otkes) valmistuneen tutkinnan selostuksesta.
Otkesin mukaan onnettomuus tapahtui, kun liikenteenohjaus oletti virheellisesti tavarajunan mahtuvan kohderaiteelle ja antoi luvan junan peruuttamiselle. Veturinkuljettajan ei ollut Otkesin mukaan mahdollista nähdä, missä junan peräpää sijaitsee, eikä hän siksi havainnut junan vaunujen ohittavan pääopastinta. Juna oli vapaana olevaa raidetta pidempi, jonka takia se törmäsi vaihteessa toisen tavarajunan kylkeen.
Viinikan ratapihalla tapahtuneesta onnettomuudesta ei aiheutunut Otkesin mukaan henkilö- eikä ympäristövahinkoja. Törmäys vaurioitti kahdeksaa raakapuuvaunua ja junarataa 50 metrin matkalta. Vaurioiden kokonaiskustannukset olivat noin 211 000 euroa. Tapaus aiheutti myös laajat häiriöt junaliikenteeseen.
Törmäys johtui Otkesin tutkintaselostuksen mukaan inhimillisestä virheestä, joilta suojaamiseen ei ole olemassa teknisiä järjestelmiä. Lisäksi junien taaksepäin siirtämisen nykyohjeistus ei täysin tue turvallista toimintaa. Tutkintaselostuksen mukaan sääolosuhteilla ei ollut vaikutusta tapahtuneeseen.
Otkes toteaa tiedotteessaan, että junien peruuttamiseen liittyvät riskit pitää tunnistaa paremmin. Rautatiealan toimijat eivät ole tutkintaselostuksen mukaan tunnistaneet kaikkia junien peruuttamiseen liittyviä riskejä.
Otkesin tutkinnanjohtaja Lasse Laatan mukaan rautatiealan toimijat tarkastelevat tutkinnan perusteella rautatieturvallisuutta usein vain omasta näkökulmastaan. Niiden pitäisi Laatan mukaan tarkastella turvallisuutta myös kokonaisturvallisuuden kannalta.
Otkes on laatinut tutkinnan tuloksena neljä suositusta junien peruuttamistilanteiden turvallisuuden lisäämiseksi. Suositukset kohdennetaan Otkesin mukaan Liikenne- ja viestintävirasto Traficomille, Väylävirastolle sekä Fintrafficille.