Yle: Eduskunnassa keskustelualoite äärioikeistolaisesta väkivallasta – Takana kaikki paitsi perussuomalaiset
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Tytti Tuppurainen aikoo jättää tänään eduskuntaan keskustelualoitteen Oulussa tapahtuneiden puukotusten vuoksi. Tuppurainen kertoo asiasta Ylelle.
Tuppuraisen mukaan eduskunnan pitää käydä ajankohtaiskeskustelu siitä, miten äärioikeistolaiseen väkivaltaan pitäisi suhtautua.
Aloitteen takana ovat Tuppuraisen mukaan kaikki eduskuntapuolueet perussuomalaisia lukuunottamatta.
Tuppurainen kertoo, että aloite jätetään eduskunnan kansliaan vielä tänään ja keskustelu käytäisiin ennen eduskunnan kesätaukoa.
Oulussa kauppakeskus Valkeassa tapahtui tiistai-iltana puukotus, kun alle 18-vuotias puukotti ulkomaalaistaustaista miestä. Teossa epäillään rasistista motiivia.
Alle viikko sitten 12-vuotiasta ulkomaalaistaustaista lasta puukotettiin samaisessa kauppakeskuksessa. Poliisi epäilee teon olleen rasistisesti motivoitunut.