Kysely: Lähes puolet huolestuisi turvaverkkojen heikkenemisestä, jos ansiotulojen verotusta alennettaisiin
Liki puolet suomalaisista huolestuisi veronalennuksien seurauksena yhteiskunnan turvaverkkojen ja palveluiden heikkenemisestä, kertoo Elinkeinoelämän valtuuskunta Evan tuore kysely. Epätodennäköisenä huolestumistaan piti noin 40 prosenttia.
Suomalaisista 40 prosenttia keventäisi ansiotuloverotusta ainakin hieman, kun taas viidennes kiristäisi sitä. Kolmasosa pitäisi verotuksen tason nykyisellään.
Yli 60 prosenttia arvioi, että oman kotitalouden elintaso paranisi verotuksen kevenemisen myötä. Lähes yhtä moni arvioi, että käyttäisi myös enemmän rahaa palveluihin.
Kyselyn aineisto kerättiin maaliskuussa noin 2 000 vastaajalta Taloustutkimus Oy:n internetpaneelissa. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä suuntaansa.