Ruotsin puolustusministeri pitää tärkeänä, että koko Pohjola kuuluisi Natossa Norfolkin esikunnan alle
Ruotsin puolustusministeri Pål Jonson toteaa Pohjoismaiden toivovan, että koko Pohjola kuuluisi Natossa Norfolkin johtoportaan alle. Hän sanoi sijoittelussa olevan kyse sekä poliittisesta että sotilaallisesta kysymyksestä, joka pitäisi ratkaista ennen kaikkea sotilaallisen suunnittelun perustein.
Yle kirjoitti torstaina diplomaattilähteisiinsä nojaten, että Itämeren puolustuksen johtamisesta on tullut Naton sisällä hankalasti ratkaistava kysymys.
Jo aiemmin tiedossa ovat olleet muun muassa Baltian maiden eriävät näkemykset Pohjoismaiden Norfolk-aikeista. Lisäksi sovittavaan kokonaisuuteen nivoutuvat myös muun muassa alaesikunnat, joista Suomi on toivonut itselleen maavoimien alaesikuntaa.
Kysymyksiä on määrä käsitellä perjantaina, kun käsittelyssä on Naton pelote ja puolustus.
Torstaina Nato-maiden käsittelyssä on ollut tuki Ukrainalle. Tähän liittyen Jonson ja Hollannin puolustusministeri Kajsa Ollongren avasivat yhdessä medialle myös sitä, kuinka Ukrainan käyttämien CV90-taisteluajoneuvojen tuotantoa olisi määrä saada ylös.
Kyse on Ruotsin, Tanskan ja Hollannin yhteisponnistuksesta. BAE Systems Hägglunds CV90 on ruotsalainen jalkavaväen taisteluajoneuvo.
– Alankomaat, hallitukseni, on päättänyt suunnata viime viikolla 400 miljoonaa euroa CV90-tuotantoon, mikä tarkoittaa, että tuotantokapasiteetti tulee kasvamaan merkittävästi. Osa tuotannosta tulee olemaan Alankomaissa, joten myös Alankomaiden teollisuus osallistuu tuotantoon, Ollongren sanoi torstaina Naton päämajalla.
Hollanti on pyrkinyt myös kasaamaan Ukrainalle yhteistyössä muiden Nato-maiden kanssa myös Patriot-ilmatorjuntajärjestelmän, joita Ukraina tarvitsisi kipeästi.
Ollongren sanoi, että asiasta oli aamulla hyvä kokous muun muassa Yhdysvaltojen, Ruotsin ja Romanian kanssa.
– Otimme askeleen eteenpäin ilmoittamalla jo nyt, että pystymme antamaan käyttöön yhden tutkan ja kolme laukaisulaitetta. Kutsumme sitä Patriot-palapeliksi. Se tarkoittaa, että muut maat tutkivat nyt, mitä ne voivat tehdä, Ollongren sanoi.