Nainen kuoli kiinniottotilanteessa kauppakeskus Isossa Omenassa – syytteet kuolemantuottamuksesta hylättiin
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus hylkäsi keskiviikkona kaikki syytteet Espoon Ison Omenan kauppakeskuksen kuolemantapauksesta.
Syyttäjä vaati viidelle järjestyksenvalvojalle ja yhdelle vartijalle sakkoja kuolemantuottamuksesta. Syyttäjän mukaan he aiheuttivat huolimattomuudellaan 35-vuotiaan naisen kuoleman kiinniottotilanteessa viime vuoden tammikuussa.
Syytteen mukaan naista pidettiin mahallaan kädet selän takana raudoitettuna usean minuutin ajan, minkä aikana tämä menetti tajuntansa ja kuoli sydänpysähdykseen. Työntekijät antoivat naiselle ensiapua, mutta tämä kuoli tapahtumapaikalle.
Syyttäjän mukaan syytetyt pitivät naista maassa mahallaan liian pitkään. Tilanteessa he syyttäjän mukaan myös laiminlöivät naisen voinnin tarkastelun.
Käräjäoikeuden mukaan syy-yhteyttä syytettyjen toiminnan ja naisen kuoleman välillä ei voitu todeta.
Kuolemansyylausunnon perusteella naisen kuolinsyy oli tarkemmin määrittämätön, kiinnipitotilanteessa tapahtunut sydämenpysähdys, johon myötävaikutti naisen lääkitys. Lausunnossa todettiin myös, että yksittäisessä tapauksessa oli mahdotonta arvioida makuuasennon vaikutusta.
Lausunnossa suljettiin pois mahdollisuus, että syytetyt olisivat kiinni pitäessään estäneet naisen hengityksen. Käräjäoikeus katsoi, että sydänperäisen kuoleman mahdolliset taustatekijät jäivät epävarmoiksi. Näin ollen oikeuden mukaan jäi näyttämättä, että kuolema olisi aiheutunut syytettyjen toiminnan seurauksena.
Oikeuden mukaan asiassa ei tullut näytetyksi myöskään, että naista olisi pidetty maassa vatsallaan kädet selän taakse raudoitettuina useiden minuuttien ajan, vaikka hänet olisi voitu asettaa edullisempaan asentoon.
– Asiassa on myös jäänyt näyttämättä, että (nainen) olisi ollut liikkumatta usean minuutin ajan ja vastaajat olisivat laiminlyöneet velvollisuutensa tarkkailla (naisen) vointia ja tilaa. Edelleen asiassa on jäänyt näyttämättä, että vastaajat olisivat huolimattomuudellaan aiheuttaneet (naisen) kuoleman. Siten syyte kaikkien vastaajien osalta on hylättävä, tuomiossa sanotaan.
Tilanne alkoi, kun kauppakeskuksessa asioinut mies pyysi turvallisuusalan työntekijöitä puuttumaan naisen käytökseen. Mies oli kokenut naisen käytöksen häiritseväksi ja pyysi turvahenkilöstöä puuttumaan asiaan.
Kaksi järjestyksenvalvojaa meni tilanteeseen väliin tarkoituksenaan poistaa nainen kauppakeskuksesta, mutta nainen alkoi vastustella. Maahanvientiin osallistui kaksi järjestyksenvalvojaa, mutta myöhemmin tilanteeseen osallistuivat myös muut syytetyt.
Syytetyt kiistivät oikeudessa syyllistyneensä rikokseen. Puolustuksen mukaan naisen kuolema oli yllättävä, odottamaton ja traaginen. Puolustuksen mukaan nainen rimpuili ja vastusti kiinniottoa usean minuutin ajan, minkä vuoksi kiinnipitämistä oli perusteltua jatkaa.
Myös käräjäoikeus piti naisen viemistä maahan perusteltuna voimankäyttönä.
– Videotallenteen perusteella (nainen) on pyrkinyt estämään hänen poistamisensa ja pääsemään irti vastaajien otteesta. (Nainen) on kuitenkin tässä tilanteessa käyttänyt voimaa siten, että videotallenteelta ilmenevällä tavalla hänen hallintansa on vaatinut maahan viemistä ja kiinnipitoa useiden henkilöiden toimesta, oikeus katsoi.