Orpo HS:lle: Rydman ei kelpaisi kokoomuksen ministeriksi
Pääministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan elinkeinoministeri Wille Rydman (ps.) ei voisi toimia hallituksessa kokoomuksen ministerinä, kertoo Helsingin Sanomat.
– Nämä keskustelut on käyty aikanaan kokoomuksessa ja se päättyi siihen, että hän lähti meiltä, Orpo sanoi lehdelle Ukrainan jälleenrakennuskonferenssin yhteydessä Berliinissä.
– Kun perussuomalaiset nimesi hänet ministeriksi viime kesänä, totesin jo silloin kokoomuksen puheenjohtajana, että hän ei olisi meidän ministeriryhmään voinut tulla.
Viime viikolla valmistuneessa kolmea HS:n toimittajaa koskeneessa syyteharkinnassa toimittajien epäiltiin syyllistyneen törkeään yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen ja törkeään kunnianloukkaukseen. Syyteharkinnassa ei kuitenkaan löytynyt todennäköisiä syitä syyllisyyden tueksi.
Syyteharkinta käynnistyi sen jälkeen, kun Rydman jätti kesällä 2022 tutkintapyynnön Helsingin Sanomien kirjoituksesta, jossa kerrottiin Rydmanin painostavaksi koetusta käytöksestä.
Rydman on kiistänyt koko prosessin ajan HS:n jutussa olleet väitteet epäasiallisesta käytöksestä alaikäisiä tyttöjä ja nuoria naisia kohtaan.
Syyttäjälaitos kertoi viime perjantaina myös, että mikään muukaan Rydmaniin liittyvä rikosepäily ei johda syytteisiin eli hän itsekään ei saanut syytteitä.