Kulmuni saamassa meppipaikan – "On kyllä ollut poikkeuksellinen viikko elämässä"
Eurovaalien ennakkoäänten tulokset ennustavat keskustan kansanedustajan Katri Kulmunin läpimenoa europarlamenttiin. Hänen äänimääränsä oli 42 308, kun äänistä oli laskettu 58,8 prosenttia.
Ylelle ääntenlaskentaa kommentoinut Kulmuni totesi jännittävänsä loppuun saakka, säilyttääkö keskusta kaksi meppipaikkaansa. Ennakkoäänten perusteella keskustan toinen läpimenijä olisi istuva europarlamentaarikko Elsi Katainen.
− On kyllä aika poikkeuksellinen viikko on ollut elämässä: vauva on viikon ikäinen, ja toivottavasti tänä iltana ovet aukeavat myös europarlamenttiin, Kulmuni sanoi Ylen haastattelussa.
Kulmunilla on puolisonsa kanssa kaksi lasta. Hän kertoi, että lapset ovat tänä iltana isän ja isoäidin hoivissa.
Kulmunin mukaan keskustalle povatut kaksi paikka olivat yleiseen kannatustilanteeseen nähden odotettavissa. Yleisesti ottaen hän pitää ennakkoäänien tulosta poikkeuksellisena.
− Näiden vaalien suuri draama on perussuomalaisten romahdus ja vasemmistoliiton hurja nousu.
Vasemmistoliitto sai kokoomuksen jälkeen toiseksi eniten ennakkoääniä ja on 18,3 prosentin ääniosuudella kiinni kolmessa meppipaikassa. Kokoomus sai ennakkoäänistä 25,3 prosenttia.
Kolmantena on SDP (15,6 prosenttia) ja neljäntenä keskusta (11,5 prosenttia). Vihreiden kannatus ennakkoäänten laskennan jälkeen on 11,2 prosenttia ja perussuomalaisten 6,7 prosenttia.
Perussuomalaiset olisi ennakkoäänten perusteella menettämässä toisen meppipaikkansa.