Keskustaedustajilta kuitti kokoomukselle: "Jos on suhteita ja vaikutusvaltaa, tulosten olettaisi olevan toisenlaisia"
Keskustan itäisen Suomen kansanedustajat penäävät pääministeri Petteri Orpolta ja hänen puolueeltaan kokoomukselta vastauksia siihen, mitä hallitus on tehnyt Itä-Suomen tilanteen helpottamiseksi.
Tiedotteessaan keskustaedustajat kysyvät etenkin sitä, mitä Euroopan komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin vierailuista Suomessa on jäänyt käteen.
Von der Leyen on vieraillut lyhyen ajan sisällä kahdesti Suomessa. Huhtikuussa hän kävi pääministeri Orpon kanssa itärajalla, tällä viikolla hän oli vauhdittamassa kokoomuksen vaalikampanjaa Helsingissä.
Von der Leyen edustaa europarlamentin keskustaoikeistolaista puoluetta EPP:tä, johon kokoomuskin kuuluu.
– Orpo kyllä lenteli von der Leyenin kanssa itäisen Suomen yllä, mutta mitään ei sen jälkeen ole tosiasiallisesti tapahtunut. Uutta rahaa itäiselle Suomelle ei ole ohjattu eikä erillistä rahoitusvälinettä EU:n ja Venäjän rajamaille ole luotu. Hätä itäisessä Suomessa sen sijaan jatkuu ja voimistuu, tiedotteessa sanotaan.
Tiedotteen ovat allekirjoittaneet keskustan kansanedustajat Hannu Hoskonen, Vesa Kallio, Hanna Kosonen, Hanna Räsänen ja Markku Siponen.
Keskustaviisikko sanoo arvostavansa sitä, että EU-komission puheenjohtajan on ehtinyt moninaisista kiireistään huolimatta käymään pohjoisen perukoilla.
Vierailuista pitäisi kuitenkin saada jotain tuloksiakin, kansanedustajat tähdentävät.
– Jos on suhteita ja vaikutusvaltaa – niin kuin kokoomus mielellään antaa ymmärtää -, tulosten voisi olettaa olevan toisenlaisia, he kuittailevat.
Keskustaedustajien mukaan EU:sta pitäisi nyt ottaa kaikki mahdollinen irti itäisen Suomen auttamiseksi ja ylipäätään koko maan elinvoiman parantamiseksi.
Kyse on Hoskosen, Kallion, Kososen, Räsäsen ja Siposen mukaan ihmisten ja maan eri osien välisestä tasa-arvosta sekä turvallisuudesta.
– Meillä ei ole Venäjän naapurina varaa jättää isoa osaa maasta oman onnensa nojaan, taantumaan ja tyhjenemään.
– Itäisellä Suomella olisi paljon mahdollisuuksia, mutta vipuapua vallanpitäjiltä tarvitaan, niin hallituksen kuin EU:n suunnalta.