Myös SDP esittää epäluottamusta hallitukselle
Oppositiopuolue SDP päätti myös esittää epäluottamusta pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitukselle. Epäluottamuslausetta esitti puolueen kansanedustaja Joona Räsänen eduskunnan täysistunnossa tiistaina.
Räsäsen mukaan epäluottamuslauseen taustalla on se, että hallituksen talouspolitiikka on epäonnistunut ja EU-politiikka tuuliajolla. Esitystä kannatti SDP:n kansanedustaja Pinja Perholehto.
Aiemmin tiistaina kerrottiin, että myös toinen oppositiopuolue keskusta esittää epäluottamusta hallitukselle.
Koska epäluottamuslause-esityksiä on nyt kaksi, ensin on äänestettävä, kumman esittämä muotoilu etenee lopulliseen äänestykseen.
Epäluottamusta hallitukselle esitti tiistain istunnossa keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen. Esitystä kannatti keskustaedustaja Tuomas Kettunen.
Kurvisen mukaan hallitus ei ansaitse eduskunnan luottamusta, koska se suhtautuu ”löperösti” EU:n yhteisvelkaan.
Keskustan mukaan hallitus jättää oven vähintään raolleen yhteisvelalle, kun sen linjaamissa EU-tavoitteissa suhtaudutaan kriittisesti, ei kielteisesti, EU:n yhteisvelkaan.
Kurvisen mukaan Suomi näin itse johtamassa EU:ta jatkuvalle velanoton tielle.
– Se on Suomelle huono tie.