USA: Gazan tulitaukosopimuksen synty erittäin todennäköistä
Yhdysvallat uskoo, että jos äärijärjestö Hamas hyväksyy ehdotetun tulitaukosopimuksen, myös Israel tulee hyväksymään sen. Asiasta kertoi kansallisen turvallisuusneuvoston edustaja John Kirby yhdysvaltalaisen ABC News -televisiokanavan haastattelussa sunnuntaina.
Kirbyn mukaan todennäköisyydet sille, että osapuolet hyväksyvät sopimuksen ovat erittäin suuret. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden julkisti tietoja tulitaukosopimusluonnoksesta perjantaina.
– Se on Israelin ehdotus, jota edelsi tiivis diplomatia heidän kansallisen turvallisuuden yksikkönsä ja meidän ulkoministeriömme välillä, Kirby luonnehti ABC Newsille.
Kirbyn mukaan ehdotus on kuluneen viikon lopulla välitetty Hamasille, jolta odotetaan nyt virallista vastausta.
Suunnitelmaan sisältyy muun muassa aselepo ja israelilaisjoukkojen vetäytyminen Gazan asutuilta alueilta. Tämän lisäksi sopimus mahdollistaisi humanitaarisen avun toimittamisen Gazaan sekä alueen jälleenrakentamista.
Keskustelu sopimuksesta ja sen hyväksynnästä on kuitenkin aiheuttanut riitaa Israelin hallituksen sisällä. Pääministeri Benjamin Netanjahun hallinnon ministeri Amichai Chikli sanoi sunnuntaina, ettei hän voi hyväksyä sopimusta.
– Ei antautumista, ei Yhdysvaltain painostukselle, ei millekään. Meillä ei ole muita vaihtoehtoja kuin jatkaa sotaa ja tuhota Hamas, eikä meillä ole mahdollisuutta hyväksyä aselepoa niin kauan, kun Hamas on vallassa, hän sanoi New Yorkissa pitämässään puheessaan Haaretz-lehden mukaan.
Lauantaina puolestaan kaksi äärioikeistolaista israelilaista ministeriä uhkasi erota ja hajottaa Netanjahun hallituksen, jos sopimus solmitaan.