Koulujen päättäjäisiä juhlitaan helteessä – poliisi tekee tehostettua katu- ja päihdevalvontaa
Tänä viikonloppuna juhlitaan koulujen päättäjäisiä. Lauantaina koulunsa päättävät pääsevät juhlimaan helteisessä säässä suuressa osassa maata, kertoo Ilmatieteen laitos.
Pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta lämpötilat nousevat päivällä 25–30 asteen paikkeille. Ulkona juhlivien on kuitenkin syytä varautua vesikuuroihin aikakin maan lounais- ja pohjoisosissa.
Poliisi on kertonut tekevänsä viikonloppuna tehostettua katu- ja päihdevalvontaa. Valvonnan painopisteenä ovat alaikäiset nuoret. Huomiota kiinnitetään erityisesti päihteiden käyttöön ja teräaseiden hallussapitoon.
Poliisin mukaan valvonnan tavoitteena on estää järjestyshäiriötä, onnettomuuksia sekä nuorten joutumista rikosten uhriksi.
− Poliisin havaintojen perusteella nuorilla on nykyisin valitettavan usein hallussaan myös teräaseita tai muita toisten vahingoittamiseen soveltuvia esineitä, kertoo rikoskomisario Minna Väistö Itä-Suomen poliisista kertoo tiedotteessa.
Poliisi muistuttaa, että päihteiden, kuten alkoholin, välittäminen alaikäiselle on paitsi rikos myös vastuutonta.
– Päihteet eivät yksinkertaisesti kuulu alaikäisille, Väistö sanoo.
Valvontajakson aikana poliisi tekee tiivistä yhteistyötä muun muassa nuoriso- ja sosiaalitoimen kanssa.
Opetushallituksen mukaan perusopetuksen päättää noin 63 000 yhdeksäsluokkalaista. Määrä on arviolta pari tuhatta suurempi kuin viime vuonna, sillä yhdeksäsluokkalaisten ikäluokka on hieman viimevuotista suurempi.
Ylioppilastutkintolautakunnan tietojen mukaan ylioppilaita valmistuu lähes 25 000, mikä puolestaan on hieman vähemmän kuin viime vuonna. Tiedot ammatillisesta koulutuksesta valmistuvien määrästä täsmentyvät vasta heinäkuun alussa.