Pelkällä vastustamisella emme pärjää, Markus Lohi painottaa – "Vain sanakirjassa menestys on ennen työtä"
Kansanedustaja Markus Lohi pyrkii keskustan varapuheenjohtajaksi kesäkuun puoluekokouksessa Jyväskylässä.
Suomenmaa julkaisee kaikkien varapuheenjohtajaehdokkaiden vastaukset heille lähetettyihin kysymyksiin.
51-vuotias Lohi asuu Rovaniemellä Lapissa. Hän on toiminut kansanedustajana vuodesta 2011 lähtien. Keskustan varapuheenjohtajana Lohi on toiminut syksystä 2020. Hän toimii tällä hetkellä myös eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajana.
Lohen perheeseen kuuluvat Riikka-vaimo ja kahdeksan lasta. Lapsista kuusi on jo aikuisia. Harrastuksikseen Lohi kertoo maastopyöräilyn, hiihdon ja muun kuntoliikunnan luonnossa sekä kirjallisuuden.
Markus Lohi, miksi juuri sinut kannattaisi valita keskustan varapuheenjohtajaksi?
Edustaisin uudessa tuoreessa puoluejohdossa poliittista kokemusta ja jatkuvuutta. Sitäkin tarvitaan. Osaamiseni muun muassa talous- ja sote-asioissa toisivat lisäarvoa puoluejohtoon.
On myös tärkeää, että erilaiset keskustalaiset arvot ja eri maan alueet ovat edustettuna puoluejohdossa.
Olen tottunut esiintymään eri medioissa ja sanoittamaan julkisuudessa puolueen viestiä.
Miten keskustan kannatus saadaan nousuun?
Oman työn onnistumisella ja hallituspuolueiden epäonnistumisella. Tärkeintä on luoda suomalaisille uskottava näkymä paremmasta tulevaisuudesta.
Mitkä ovat tärkeimpiä asioita keskustalaisuudessasi?
Maltillisuus. Ihmisten kannustaminen yritteliäisyyteen ja aktiiviseen kansalaisuuteen, mutta samalla myös heikoimmista huolehtiminen. Alueiden Suomi.
Minun keskustalaisuuteen kuuluu empatia päätöksiä tehtäessä. Keskustalaisuus on myös yhdistelmä vapautta ja vastuuta.
Millaista oppositiopolitiikkaa keskustan pitää tehdä?
Rakentavaa ja asiallista. Pitää olla kotiläksyt tehtynä ja valmistella aina perusteellisesti oma vaihtoehto. Pelkällä vastustamisella emme pärjää.
Meidän tulee luoda myös muusta oppositiosta erottuva oma linja, ja tätä työtä olemme myös tehneet. Vain sanakirjassa menestys on ennen työtä.
Millainen yhteistyön tekijä olet?
Tähän kysymykseen ovat parhaita vastaamaan he, joiden kanssa olen työskennellyt. Olen saanut kiitosta siitä, että edustan suoraselkäisesti omia perinteisiä arvojani, mutta samalla kunnioitan myös niitä, jotka ajattelevat eri tavalla.
Myönteistä palautetta olen saanut myös hyvän työilmapiiriin luomisesta johtamissani valiokunnissa. Voimme olla eri mieltä, mutta emme ala riitelemään.
Suomenmaa julkaisee tämän viikon aikana kaikkien keskustan varapuheenjohtajaehdokkaiden vastaukset. Aiemmin sarjassa on esitelty Vesa Kallio, Hilkka Kemppi ja Joonas Könttä.
Keskustalle valitaan uusi puheenjohtaja ja kolme varapuheenjohtajaa Jyväskylän puoluekokouksessa 15. kesäkuuta 2024.