Pörssisähkö halpenee tiistaina tuntuvasti
Pörssisähkön hinta laskee tuntuvasti tiistaina verrattuna maanantain hintapiikkeihin. Koko päivän keskihinnaksi tulee 3,29 senttiä kilowattitunnilta, ja iltapäivällä hinta painuu nollaan tai rahtusen sen alle.
Maanantaina sähkön hinta kipusi aamukahdeksalta yli 49 senttiin ja oli iltakahdeksalta nousemassa uudelleen liki 30 senttiin. Päivän keskihinta nousi maanantaina siten 15 senttiin.
Tiistain hintoja painaa iltapäivällä reippaasti kasvava tuulivoimatuotanto, joka nousee yötä kohti yli 4 700 megawattituntiin.
Lisäksi Olkiluodon kolmosreaktorin vuosihuolto on toistuvien viivästysten jälkeen päättymässä tiistaina. Viime vuonna käyttöön otetun yksikön ensimmäinen vuosihuolto tulee siten kestäneeksi kaikkiaan 73 vuorokautta.
Maanantaina Olkiluodon yksiköistä oli käytössä vain kakkosreaktori, jonka huolto päättyi viime torstaina. Olkiluodon ykkösreaktorin vuosihuolto alkoi sunnuntaina ja sen on määrä kestää 16 vuorokautta.