Puoluesihteeri vahvistaa: Vornanen ja Hakkarainen erotettu perussuomalaisista
Perussuomalaisten puoluesihteeri Harri Vuorenpää vahvistaa STT:lle, että kansanedustaja Timo Vornanen ja europarlamentaarikko Teuvo Hakkarainen on erotettu puolueen jäsenyydestä. Vuorenpää ei avaa erottamisten syitä julkisuuteen.
Perussuomalaisten puoluehallitus päätti asiasta viime torstaina. Erottamiset tulivat voimaan välittömästi.
Vornasen ja Hakkaraisen erottamisesta puolueesta uutisoi aiemmin Yle.
Poliisi epäilee Vornasen ampuneen maahan riitelyn jälkeen huhtikuun lopulla Helsingin keskustassa.
Vornanen kertoo saaneensa erottamisesta tiedon sähköpostissa. Vornasen mukaan sähköpostiviestissä ei kerrottu perusteluja erottamiselle.
Hakkaraisen mukaan hänen erottamisensa syyksi kerrottiin puolueen vastainen toiminta.
Perussuomalaiset ei ottanut europarlamentissa istuvaa Hakkaraista enää ehdokkaakseen kesäkuun EU-vaaleihin. Hakkarainen ilmoitti sen jälkeen asettuvansa pienpuolue vapauden liiton sitoutumattomaksi ehdokkaaksi.
Hakkarainen on toiminut perussuomalaisten europarlamentaarikkona vuodesta 2019. Sitä ennen hän oli perussuomalaisten kansanedustajana vuosina 2011–19.
Vornanen valittiin eduskuntaan viime vuoden eduskuntavaaleissa Savo-Karjalan vaalipiiristä. Hänet erotettiin perussuomalaisten eduskuntaryhmästä aiemmin tässä kuussa edellä mainitun ampumistapauksen vuoksi. Vornanen kertoi tämän jälkeen perustavansa oman eduskuntaryhmän.
Vornanen on siviiliammatiltaan poliisi.
Otsikko ja teksti päivitetty 13.5. klo 13.15: lisätty perussuomalaisten puoluesihteerin vahvistus Ylen uutiseen.