USU: Joonas Könttä pyrkii keskustan varapuheenjohtajaksi
Jyväskyläläinen ex-kansanedustaja Joonas Könttä lähtee ehdolle keskustan varapuheenjohtajaksi. Hän kertoo asiasta Uutissuomalaiselle (USU).
– Tämä ei ollut helppo päätös, mutta nyt se päätös on tehty, Könttä kertoo.
Köntän mukaan hän haluaa varapuheenjohtajana olla mukana palauttamassa kansalaisten luottamusta keskustaan.
– Keskusta on hankalassa paikassa ja meidän luottamus kansalaisten silmissä on alhaisella tasolla. Näen kuitenkin, että tässä ajassa tarvitaan tällaista maltillista ja kokoavaa puoluetta, hän sanoo.
Kolmea varapuheenjohtajan paikkaa tavoittelevat myös nykyiset varapuheenjohtajat Markus Lohi ja Hilkka Kemppi, kansanedustaja Vesa Kallio, Keskustan Helsingin piirin varapuheenjohtaja, eurovaaliehdokas Petri Roininen sekä keskustanaisten puheenjohtaja Päivi Mononen-Mikkilä.
Puheenjohtajisto valitaan 14.–16.6.2024 Jyväskylässä pidettävässä puoluekokouksessa.
KESKUSTAN varapuheenjohtajistoon kuuluu tällä hetkellä keskisuomalainen kansanedustaja Petri Honkonen. Europarlamenttiin pyrkivä Honkonen ei aio hakea jatkokautta puoluejohdossa.
Jos Honkonen valitaan kesäkuun eurovaaleissa mepiksi, Joonas Könttä kutsutaan ensimmäiseltä varasijalta eduskuntaan.
Könttä toimi keskustan kansanedustajana viime vaalikauden. Kevään 2023 eduskuntavaaleissa hän sai reilut 5 000 ääntä, mikä oli reilusti enemmän kuin edelliskerralla. Keskusta kuitenkin menetti kannatustaan ja kolmannen kansanedustajan paikkansa Keski-Suomessa.