Helsingin Sanomien Viestikoekeskus-jutun puinti jatkuu hovioikeudessa
Helsingin Sanomien Viestikoekeskus-jutun käsittely jatkuu hovioikeudessa.
– Kaikille käräjäoikeuden tuomiosta valittaneille on myönnetty jatkokäsittelylupa, asian esittelijä Jukka Loiva kertoo STT:lle.
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi tammikuussa 2023 kaksi Helsingin Sanomien toimittajaa turvallisuussalaisuuden paljastamisesta. Sekä tuomitut toimittajat että syyttäjä valittivat käräjäoikeuden tuomiosta.
Asian käsittely alkaa Loivan mukaan Helsingin hovioikeudessa elokuun loppupuolella ja jatkuu joulukuun lopulle saakka.
Oikeusjutussa on kyse Helsingin Sanomien 16. joulukuuta 2017 julkaisemasta artikkelista ja sen jälkeen julkaistavaksi aiotusta juttusarjasta, jotka käsittelivät Puolustusvoimien Viestikoekeskusta ja sotilastiedustelua.
Käräjäoikeuden mukaan Viestikoekeskus-artikkelissa julkistettiin useita sellaisia sotilastiedustelua koskevia tietoja, jotka oli Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi säädetty salassa pidettäväksi. Toinen tuomituista toimittajista tuomittiin sakkorangaistukseen ja toinen jätettiin rangaistuksetta. Kolmannen syytetyn toimittajan syytteet hylättiin.
Oikeudenkäynnissä kaikki syytetyt kiistivät syytteet. Syyttäjä oli vaatinut heille vähintään puolentoista vuoden ehdollisia vankeusrangaistuksia.