Jouko Jokinen Ylen hallintoneuvoston kuultavaksi – Syynä kohulausunto
Yle
Ylen hallintoneuvoston työvaliokunnalla on tänään ylimääräinen kokous, jonka aiheena on julkisuudessa käyty keskustelu sepitteellisestä journalismista.
Hallintoneuvoston puheenjohtajan kansanedustaja Sinuhe Wallinheimon (kok.) mukaan kokoukseen on kutsuttu muun muassa Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen.
Aamulehti kertoi viime viikolla poistaneensa verkosta 551 entisen toimittajansa Matti Kuuselan kirjoittamaa juttua sen jälkeen, kun tämä oli kertonut tuoreessa elämäkerrassaan sepittäneensä juttuihinsa osioita.
Aamulehden entisenä päätoimittajana toiminut Jokinen sanoi aiemmin STT:lle, että sepitettä voi käyttää journalismissa, mutta ei uutisteksteissä tai uutisissa.