Keskustapoliitikko varoittaa ministeri Juusoa lastensuojelusta säästämisen seurauksista – "Tällaista riskiä ei pitäisi missään nimessä ottaa"
Keskustan kansanedustaja Pekka Aittakumpu tyrmistyi siitä, että sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuson (ps.) mielestä lastensuojelusta säästämisessä on ”oikea suunta”.
Iltalehti kertoo, että talousongelmissa kamppailevat hyvinvointialueet ovat listanneet säästötoimikseen muun muassa lasten sijoitusten, etenkin laitoshoidon, vähentämisen, ostopalveluiden karsimisen ja oman tuotannon lisäämisen. Alueet aikovat panostaa peruspalveluihin ja varhaiseen tukeen.
– Varhaiseen tukeen ja lastensuojelun avohuollon tukitoimiin panostaminen varmasti vähentää lastensuojelun laitoshoidon tarvetta sekä lyhyellä että pidemmällä tähtäimellä, lastensuojelusta vastaava ministeri Juuso kommentoi Iltalehdelle.
Aittakumpu huomauttaa tiedotteessa, että lastensuojelun tilanne on jo nyt monilla hyvinvointialueilla erittäin vaikea. Lastensuojelusta säästäminen pahentaa tilannetta entisestään, ja sillä voi olla kauaskantoisia seurauksia, hän näkee.
Julkisuudessa on ollut esillä useita tapauksia, joissa lapsi on jostain syystä jäänyt vaille tarvitsemaansa suojelua.
– Miten ministeri Juuso voi tietoisesti hyväksyä sen riskin, että näitä tapauksia tulee olemaan jopa aiempaa enemmän, Aittakumpu kysyy.
Hän sanoo, että tällaista riskiä ei pitäisi missään nimessä ottaa.
Ministeri Juuso myöntää Iltalehden haastattelussa, että lastensuojelusta säästämiseen sisältyy myös riski siitä, että hyvinvointialueiden säästöpaineet johtavat liian nopeaan laitoshoidon vähentämiseen.
Aittakumpu muistuttaa ministeriä myös ennen vaaleja annetuista lupauksista.
– Ennen eduskuntavaaleja sosiaali- ja terveysministeri Juuso vastasi Ylen vaalikoneessa, että sote-palveluista ei voi leikata ja nyt hänen mielestään leikkaaminen onkin oikea suunta. Tämä on todella hurja takinkääntö ja törkeää äänestäjien sumutusta.