Hallitus sai oppositiolta korvilleen aikuiskoulutustuen lakkauttamisesta – Satonen väänsi rautalankaa nykyjärjestelmän ongelmista
Hallitus sai eduskunnan kyselytunnilla kuulla oppositiolta kunniansa aikuiskoulutustuen lakkauttamisesta.
Pääoppositiopuolue SDP tenttasi työministeri Arto Satoselta (kok.), onko tämä perehtynyt lausuntopalautteeseen, jossa tuen lakkauttamista kritisoi jopa Satosen oma ministeriö TEM.
Satonen selvitti, että tuen lakkauttamisen työllisyysvaikutus on 10 000 työpaikkaa ja julkiseen talouteen saatava vuositason säästö 175 miljoonaa euroa. Siksi tuki lakkautetaan nyt.
Muutamaan kertaan lakkautusta perusteltuaan työministeri ryhtyi vääntämään asiasta rautalankaa. Satosen mukaan tyypillinen tilanne on, että kun lähihoitaja lähtee opiskelemaan kokiksi, ja kokki lähihoitajaksi, molemmat ovat toista vuotta poissa työelämästä, kun he opiskelevat uuteen ammattiin.
– Meillä on pulaa sekä lähihoitajista että kokeista, ja sen jälkeen kun molemmat ovat opintonsa suorittaneet, niin meillä on täsmälleen yhtä monta lähihoitajaa ja kokkia kuin meillä oli ennen kuin tämä prosessi lähti liikkeelle, Satonen selvitti.
SDP:n Timo Suhonen muistutti, että aikuiskoulutustuella työntekijä on nostanut työmarkkina-arvoaan, mikä on ollut tärkeää työvoimapulan vallitessa.
– Hallitus profiloituu kyllä erittäin vahvasti palkansaajan hakkaajana, tässäkin tapauksessa jopa niidenkin kohdalla, jotka pyrkivät aktiivisesti pitämään yllä työmarkkina-arvoaan, Suhonen syytti ja kyseli, eikö työministeri todella halua perua järjetöntä leikkausta, joka osuu palkansaajaan eikä ole edes taloudellisesti eikä työllisyyden näkökulmasta millään lailla perusteltu hänen oman ministeriönsäkään mukaan.
– Perukaa tämä leikkaus, jota kannattavat vain EK ja Suomen Yrittäjät. Onko mahdollista katsoa, miten tätä tukea kehitettäisiin lakkautuksen sijaan?
Satonen totesi saaneensa vastattavakseen selkeän kysymyksen.
– Siinä kysyttiin, aiotaanko tämä aikuiskoulutustuen lakkauttaminen perua. Vastaus on: ei aiota.
Keskustan Tuomas Kettunen huomautti Satoselle, että eduskunnassa ei ajeta etujärjestöjen etuja.
– Täällä ajetaan Suomen kansan etua.
Kettunen huomautti Suomen opiskelijakuntien liiton SAMOKin tiivistäneen hyvin, että kestävä työelämä edellyttää toimeentulon turvaamista silloin, kun alan vaihto tai täydennyskoulutus tulevat tarpeeseen.
– Näitä toimia tarvitaan erityisesti itäisessä Suomessa, mutta myös koko maassa.
Satosen mukaan aikuiskoulutustukea on hyvin pitkälti käytetty siihen, että suoritetaan toisia samantasoisia opintoja, tai tuen käyttäjällä on jo korkeakoulutus takana.
– Täällä on jopa tohtoreita, jotka ovat käyttäneet tätä aikuiskoulutustukea, ja siitä voi tietysti kysyä, että mitä sieltä löytyy sellaista, jolla aikuiskoulutustuen avulla voi vielä omaa ammattitaitoansa niin paljon syventää, että se on järkevää yhteisistä varoista maksaa, Satonen totesi.