Varoitus Norjan tiedustelupalvelulta: Venäjä on vahvistunut ja saamassa yliotteen Ukrainassa
Venäjä on saamassa yliotteen rintamalla Ukrainassa, varoitti Norjan tiedustelupalvelu tuoreessa raportissa maanantaina.
Venäjän asema on vahvistunut raportin mukaan ainakin osittain esimerkiksi Kiinan, Pohjois-Korean ja eräiden muiden maiden materiaaliavun lisääntymisen ansiosta.
Turvallisuuspalvelujen vuosittaisen riskiraportin esitellyt sotilastiedusteluyksikön johtaja Nils Andreas Stensönes sanoi Ukrainan tarvitsevan nyt laajaa sotilaallista tukea länsimailta sotaonnensa kääntämiseksi.
– Venäjä on tällä hetkellä (Ukrainassa) vahvemmassa asemassa kuin vuosi sitten ja saamassa yhä enemmän etumatkaa, Stensönes sanoi toimittajille.
Stensönes sanoi, että Venäjä kykenisi mobilisoimaan noin kolme kertaa enemmän joukkoja kuin Ukraina ja sen teollisuus pystyy tällä hetkellä valmistamaan tarpeeksi sotatarvikkeita, taisteluajoneuvoja, lennokkeja ja ohjuksia ylläpitämään taistelukuntoa ympäri vuoden.
Lisäksi Venäjä on pärjännyt paremmin pakotteiden alla, kuin oli odotettu, hän sanoi.
Kiina ei ole suoraan toimittanut Venäjälle aseita, Stensönes sanoi, vaan aseteollisuuden tarvitsemia koneita, ajoneuvoja, elektroniikkaa ja varaosia.
– Tarvittaisiin laajaa länsimaista aseapua, jotta Ukrainan joukot voisivat puolustautua ja saada aloitteen takaisin itselleen, Stensönes sanoi.
Norja itse on yhdessä Tanskan ja Hollannin kanssa sopinut toimittavansa Ukrainalle sen pyytämiä F-16-hävittäjäkoneita.