THL: Turvakotien käynnit kasvoivat viime vuonna – 40 prosenttia asiakkaista lapsia
Turvakotien asiakasmäärä ja asumispäivien määrä kasvoivat viime vuonna, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ennakkotilastoista.
Turvakodeissa oli viime vuonna vajaat 5 300 asiakasta, mikä on noin sata enemmän kuin toissa vuonna. Asumisvuorokausia kertyi yli 100 000, lähes 12 000 enemmän kuin vuonna 2022.
– Asiakkaan on hyvä olla turvakodissa niin kauan, että hän ehtii järjestellä asioitaan yhdessä ammattilaisten kanssa sekä saada turvakodista psykososiaalista tukea väkivallan aiheuttamaan kriisiin, toteaa THL:n kehittämispäällikkö Suvi Nipuli tiedotteessa.
Nipulin mukaan asumisjaksojen pitkittyminen ei kuitenkaan ole yksistään hyvä asia. Hänen mukaansa on tärkeää, että lähisuhdeväkivaltaa tai sen uhkaa kokenut saa turvakodin lisäksi myös muita palveluita ajoissa.
THL:n mukaan turvakotien asiakkaat ovat pääsääntöisesti erittäin tyytyväisiä saamaansa palveluun. Palautekyselyssä parhaat arviot asiakkaat antoivat turvallisuuden tunteesta palvelun aikana ja palvelun luottamuksellisuudesta. Aikuisten palautekyselyyn vastasi viime vuonna noin 1 300 asiakasta.
THL:n mukaan 40 prosenttia turvakotien asiakkaista on lapsia. Lapsista turvallisuuden tunteelle antoi hymynaaman lähes 90 prosenttia vastanneista. Lasten kyselyyn vastasi viime vuonna noin 400 asiakasta.
Lähisuhdeväkivaltaan apua tarjoavalle Nollalinjalle soitettujen puhelujen määrä pysyi lähes samalla tasolla kuin vuonna 2022. Nollalinjalle soitettiin viime vuonna yli 15 000 puhelua.
Palveluun soitettiin eniten touko-kesäkuussa ja joulukuussa. THL:n mukaan Nollalinjan chat-keskusteluja käytiin eniten alkuvuodesta, kun taas syksyllä palvelun pariin löytäminen sen tauon jälkeen kesti kauemmin.
Nollalinjan puhelinlinja palvelee arkisin kello 9–15 ja jonot voivat olla pitkiä. Chattiin pääsee yleensä läpi jonottamatta, muistuttaa THL:n erityisasiantuntija Anu Karhinen-Soppi tiedotteessa.
Lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden lisäksi Nollalinja tarjoaa apua myös heidän läheisilleen.