Brittiomisteinen rahtialus vaurioitui lennokki-iskussa Punaisellamerellä
Brittiomistuksessa oleva rahtialus vaurioitui lennokki-iskussa Jemenin edustalla Hodeidan rannikkokaupungin länsipuolella Punaisellamerellä, kertoo meriturvallisuusyhtiö Ambrey.
Barbadoksen lipun alla purjehtiva alus sai meriturvallisuusyhtiön mukaan vähäisiä vaurioita, eikä henkilövahinkoja aiheutunut.
Ambreyn mukaan rahtialus kiihdytti vauhtia, teki ”väistöliikkeitä” ja jatkoi matkaa kohti etelää.
Osin Jemeniä hallinnoivat Iranin tukemat huthikapinalliset ovat hyökänneet Punaisellamerellä liikkuvia rahtilaivoja kohti kuukausien ajan.
Huthikapinalliset ovat sanoneet tekevänsä iskuja tukeakseen Gazan palestiinalaisia.
Yhdysvaltain armeija sanoi maanantaina tehneensä iskuja kahta huthikapinallisten aseistettua miehittämätöntä alusta kohti. Asiasta kertoi Yhdysvaltain Lähi-idän joukkojen komentokeskus (Centcom) viestipalvelu X:ssä.
Centcomin mukaan iskut tehtiin itsepuolustuksena, sillä yhdysvaltalaisjoukot katsoivat miehittämättömien alusten muodostavan välittömän uhan Yhdysvaltain laivastolle sekä alueen kauppa-aluksille.
Huthikapinallisten toistuvat hyökkäyksen Punaisenmeren laivaliikennettä vastaan ovat saaneet Yhdysvallat ja Britannian iskemään yhdessä hutheja vastaan.
Yhdysvallat ja Britannia kertoivat lauantaina yhteisessä lausunnossa tehneensä liittolaisineen iskuja kymmeniin kohteisiin Jemenissä.