Kysely: Yle on luotetuin uutismedia
Ylen uutiset koetaan Suomen luotetuimmaksi uutismediaksi, kertoo tuore Ylen kysely.
Kyselyn mukaan 84 prosenttia suomalaisista sanoo luottavansa Ylen uutisiin. Luottamus on pysynyt samalla tasolla kuin aiemmin, ja kyselyn mukaan Yle on luotetuin uudismedia kaikissa ikäryhmissä.
Vähiten Ylen uutisiin luottavat 15–29-vuotiaat miehet. Heistä 16 prosenttia ei luota Yleen.
Kyselyssä 67 prosenttia piti luotettavina Helsingin Sanomia ja 63 prosenttia STT:tä ja MTV:tä. Neljänneksi kyselyssä tuli oman alueen suuri sanomalehti, jota luotettavana piti 61 prosenttia vastaajista.
Tärkeimpinä uutislähteinä nettiä käyttävät vastaajat pitivät Yleä, jonka mainitsi 34 prosenttia vastaajista ja Ilta-Sanomia, jonka mainitsi 33 prosenttia.
Uutisarvostukset 2023 -mielikuvatutkimus tehtiin 20.10.–6.11.2023 nettikyselynä Norstatin kuluttajapaneelissa. Vastaajia kyselyssä oli 1 200.