YK:n turvallisuusneuvosto yrittää jälleen sopia päätöslauselmasta Gazan taisteluiden keskeyttämiseksi
YK:n turvallisuusneuvoston odotetaan tänään äänestävän Gazan taisteluiden keskeyttämistä vaativasta päätöslauselmaehdotuksesta.
Päätöslauselmasta oli tarkoitus äänestää jo maanantaina, mutta sitä lykättiin tiistaille. Tiistaina äänestystä lykättiin päivän mittaan useaan otteeseen ja lopulta sitä lykättiin keskiviikolle.
BBC:n mukaan asian uusi käsittelyajankohta olisi tänään kello 18 Suomen aikaa.
Kiistaa on aiheuttanut muun muassa tekstissä käytettävät sanamuodot, joilla Gazan taisteluiden keskeyttämistä kuvataan. Ehdotusteksteissä ei ole myöskään mainittu nimeltä äärijärjestö Hamasia, mikä on aiheuttanut närää etenkin Yhdysvaltojen suunnalta.
Israelin vankka tukija ja turvallisuusneuvoston pysyvä jäsenmaa Yhdysvallat esti puolitoista viikkoa sitten veto-oikeudellaan edellisen päätöslauselman, jossa vaadittiin välitöntä humanitaarista aselepoa.
Viime viikolla YK:n yleiskokous hyväksyi vastaavan päätöslauselman äänin 153–10. Myös Suomi äänesti päätöslauselman hyväksymisen puolesta. YK:n yleiskokouksen päätöslauselmat eivät ole jäsenmaita sitovia.
Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International arvioi tiistaina äänestyksen siirtymisen tarkoittavan sitä, että tekstiä yritetään muokata niin, ettei sitä jälleen kaadettaisi veto-oikeuden turvin.
Turvallisuusneuvoston päätökset ovat jäsenmaita sitovia, mutta silti niitä ei aina noudateta. Israel on jo aikaisemmin ilmoittanut, ettei aselepo tässä vaiheessa tule kysymykseen.