Joukko kansanedustajia vaatii hallitusta tuomitsemaan Israelin toimet Gazassa – mukana yksi hallituspuolueen edustaja
Suomessa 19 kansanedustajaa vaatii Petteri Orpon (kok.) hallitusta tuomitsemaan Israelin sotatoimet Gazassa. Vaatimuksen esittäjien joukko koostuu pääasiassa oppositiossa istuvien sosiaalidemokraattien, vasemmistoliiton ja vihreiden edustajista. Mukana on kuitenkin myös yksi hallituspuolue RKP:n kansanedustaja, Eva Biaudet, tiedotteesta ilmenee.
Vaatimuksen allekirjoittajat ovat eduskunnan ihmisoikeusverkoston ja Palestiina-ystävyysryhmän jäseniä. Heidän mukaansa Israel rankaisee toimillaan Gazassa asuvia palestiinalaisia kollektiivisesti. Tämä on kansainvälisen oikeuden vastaista ja saattaa olla sotarikos, vetoomuksen allekirjoittajat sanovat.
Allekirjoittaneet vetoavat myös sen puolesta, että Suomi ja EU toimisivat vahvemmin painostaakseen osapuolia käynnistämään rauhanneuvottelut, joiden tulisi tähdätä kahden valtion malliin alueella.
Lisäksi allekirjoittaneet sanovat, että Suomen ja EU:n tulisi käyttää kaikkia mahdollisia poliittisia keinoja painostaakseen Israelia lopettamaan pitkään jatkuneen Gazan saartonsa.
– Korostamme, että ainoa tie väkivallan lopettamiseksi ja kestävän rauhan saavuttamiseksi on konfliktin juurisyiden selvittäminen, vetoomuksessa sanotaan.
– Tämä tarkoittaa palestiinalaisalueen laittoman miehityksen lopettamista ja palestiinalaisten itsemääräämisoikeuden tunnustamista.
Vaatimuksen allekirjoittajat ovat eduskunnan ihmisoikeusverkoston ja Palestiina-ystävyysryhmän jäseniä. Verkoston puheenjohtajana toimii vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu. Verkosto on perustettu vuonna 1991, ja se muun muassa nostaa esille ihmisoikeuskysymyksiä sekä tarjoaa kansanedustajille ihmisoikeuksiin liittyvää tietoa, eduskunnan verkkosivuilla kerrotaan.
Palestiina-ystävyysryhmän puheenjohtaja on puolestaan vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo. Ystävyysryhmät pitävät yllä kansanedustajien kansainvälisiä yhteyksiä eduskunnan virallisen kansainvälisen toiminnan lisäksi. Ystävyysryhmien toiminta on epävirallista.
Hamasin kontrolloiman Gazan terveysministeriön mukaan runsaan kuukauden aikana Israelin ilmaiskuissa ja hyökkäyksessä Gazaan on saanut surmansa yli 11 000 ihmistä, joista yli 4 600 on lapsia.
Juttua päivitetty kauttaaltaan klo 18:01.