Työministeri Satonen vetoaa työmarkkinaosapuoliin kestävän työmarkkinamallin löytämiseksi
Työministeri Arto Satonen (kok.) toivoo, että työmarkkinaosapuolet kävisivät keskinäistä keskustelua kestävän työmarkkinamallin löytämiseksi. Työmarkkinaseminaarin koolle kutsunut Satonen sanoi, että Suomelle olisi parasta, jos uusi palkkamalli syntyisi työmarkkinajärjestöjen neuvottelujen pohjalta.
– Sen vuoksi olen halunnut tämän seminaarin kutsua koolle ja keskustelun käynnistää. Olisi mielestäni kansallinen epäonnistuminen, jos emme kykenisi löytämään Tanskan ja Ruotsin tavoin yhteistä kansantaloutta vahvistavaa ja työllisyyttä edistävää työmarkkinamallia, Satonen sanoo tiedotteessa.
Mikäli yhteistä mallia ei osapuolten kesken synny, niin hallitus luonnollisesti etenee valmistelussaan hallitusohjelmakirjauksen pohjalta, Satonen sanoi.
Työ- ja elinkeinoministeriö käynnistää seuraavaksi työmarkkinajärjestöille suunnatun lausuntokierroksen sovittelujärjestelmää koskevasta hallitusohjelmakirjauksesta ja Suomen työmarkkinamallin kehittämisestä. Lausuntokierrokselle on varattu aikaa kaksi kuukautta, tammikuun alkuun asti.
Keskusjärjestö STTK kommentoi seminaarin jälkeen, ettei siitä löytynyt uusia eväitä Suomen malliksi. Puheenjohtaja Antti Palolan mukaan esikuvaksi nostetuissa pohjoismaisissa malleissa pyritään rakentamaan kestävää luottamusta työmarkkinaosapuolten sekä valtiovallan kesken.
– Nykyisessä hallitusohjelmassa tästä linjasta on irtauduttu, sillä hallitus on ohjelmassaan määritellyt sekä tavoitteet että keinot työ- ja sosiaaliturvaan liittyvän lainsäädännön tiukentamiseksi eikä anna neuvotteluille aitoa mahdollisuutta. Suunta on kohti poliittisten suhdanteiden mukaan muuttuvia työehtoja ja hyvin riitaisia neuvottelukierroksia, Palola sanoo tiedotteessa.
Petteri Orpon (kok.) hallituksen tavoitteena on saada Suomeen vientivetoinen malli, jossa vientialat määrittäisivät palkankorotusten yleisen linjan kaikille aloille.
Käytännössä tämä tarkoittaisi muutosta työriitojen sovittelua koskevaan lakiin. Jatkossa laissa säädettäisiin, että vientialojen määrittämää palkankorotusten yleistä linjaa ei voitaisi ylittää muilla aloilla valtakunnansovittelijan tai sovittelulautakunnan sovintoehdotuksella.
Hallitus perustelee vientivetoista työmarkkinamalliaan Suomen kilpailukyvyn lisäämisellä.
Ammattiliittojen keskusjärjestö SAK on kertonut vastustavansa lakihanketta. Maanantaina julkaistun järjestön tiedotteen mukaan SAK edellyttää, että hallitus keskeyttää hankkeensa lakisääteisen katon asettamiseksi sovittelun kautta syntyville palkkaratkaisuille.