Li Andersson nimettiin vasemmistoliiton presidenttiehdokkaaksi – vaati Israelia lopettamaan siviileihin kohdistuvat iskut
Vasemmistoliiton puoluevaltuusto nimitti sunnuntaina puolueen puheenjohtajan Li Anderssonin presidenttiehdokkaaksi.
Andersson otti puheessaan kantaa Gazan tilanteeseen ja vaati Israelia kunnioittamaan kansainvälistä oikeutta. Hän totesi, että Hamasin siviileihin kohdistama brutaali hyökkäys on yksiselitteisesti tuomittava, mutta hyökkäys ei anna Israelille oikeutta rikkoa kansainvälistä oikeutta.
– Kansainvälisen yhteisön on nyt toimittava. Sen on vaadittava, että Israel välittömästi lopettaa siviileihin kohdistuvat iskut, hän sanoi.
Gazan tilanne on Anderssonin mukaan romahduksen partaalla ja alueelle tarvitaan humanitaarisia käytäviä avun toimittamiseksi.
– Paras tapa toimia Hamasia vastaan on osoittaa, että maailma ei ole kääntänyt selkäänsä palestiinalaisille. Paras tapa toimia Hamasia vastaan on osoittaa, että maailma on valmis reagoimaan kansainvälisen oikeuden loukkauksiin, ihmisoikeusloukkauksiin sekä rikoksiin ihmiskuntaa vastaan, Andersson sanoi.
Hänen mukaansa Suomen tulisi seurata Norjan esimerkkiä ja lisätä alueelle suunnattavaa humanitaarista apua.
Andersson sanoi haluavansa vaalikampanjassa keskustella siitä, millaiseksi Suomen linja Nato-jäsenyyden myötä muodostuu, koska keskustelu asiasta on jäänyt käymättä.
– Vasemmistoliitto edustaa näkemystä, jossa Naton jäsenyys on puolustuksellinen ratkaisu, Andersson sanoi.
Hänen mukaansa Norjan linja Natossa tarjoaa kaikille Pohjoismaille hyvän mallin jäsenyydelle. Norja ei ole perinteisesti sallinut maaperällään ydinaseita, Naton pysyviä joukkoja tai pysyviä tukikohtia, Andersson sanoi.
Andersson sanoi myös aikovansa nostaa vaalikeskustelussa esille ilmastokriisin. Hän moitti samalla hallituksen linjaa leikata kehitysyhteistyöstä täysin vääräksi.
– Se antaa Suomesta kuvan maana, joka ei välitä, joka ei ole sitoutunut kantamaan omaa vastuutaan globaalista solidaarisuudesta. Se heikentää totta kai myös kansainvälisiä vaikutusmahdollisuuksia.