Hallituksen pommi tyrmistytti kyselytunnilla: "Miksi otatte jälleen tähtäimeen nuoret?"
Ensiasunnon verovapauden poistaminen kuumensi tunteita eduskunnan kyselytunnilla torstaina.
Suurimman oppositiopuolueen SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman kutsui hallituksen esitystä ”pommiksi”, sillä korkeiden korkojen vuoksi ensiasunnon ostaminen on nuorille jo muutenkin entistä vaikeampaa.
– Arvoisa pääministeri Petteri Orpo (kok.), miksi jälleen kerran kaikista ihmisryhmistä te otatte tähtäimeen juuri nuoret?
Lindtman tuhahti, ettei olisi ”ikinä voinut uskoa”, että kokoomus ryhtyy ratkomaan rakennualan kriisiä vaikeuttamalla nuorten ensiasunnon ostamista ”tuhansien eurojen” verolla.
Orpo vastasi Lindtmanille, että kyse on rakenteellisesta muutoksesta varainsiirtoveroon. Pääministerin mukaan varainsiirtoveroa pidetään yleisesti erittäin haitallisena asuntokaupan kannalta.
– Tällä on arvioitu olevan vauhdittava vaikutus asuntokauppaan laajasti. Mitä tulee ensiasunnon ostajiin, niin kyllä, vuoden loppuun asti tämä (nykyinen) järjestelmä on voimassa.
Orpo kuitenkin puolusti hallituksen päätöstä sillä, että ASP-järjestelmää ryhdytään uudistamaan, jotta se vastaisi nykyistä paremmin ensiasunnon ostajien tilannetta.
ASP on asuntosäästöpalkkiolakiin perustuva järjestelmä, jolla valtio helpottaa ensimmäisen oman asunnon hankintaa. ASP-lainalle saat tavallista asuntolainaa edullisemman koron.
– Kyllä tällä (varainsiirtoverojärjestelmän muuttamisella) haetaan rakenteellista uudistusta, jolla verotusjärjestelmää muutetaan niin, että saadaan vauhtia meidän asuntokauppaamme, Orpo painotti.
Lisäksi Orpo sanoi, että nuorille on kaikkein tärkeintä, että hallitus saa maan asioita kuntoon ja työllisyyttä ylös.
Hallitus esitti tänään torstaina, että varainsiirtoverokantoja alennetaan kiinteistöjen, asunto-osakkeiden ja muiden arvopapereiden osalta. Samaan aikaan hallitus esitti ensiasuntojen verovapauden poistamista ensi vuoden alusta.
Tähän asti ensiasunnon ostajan ei ole tarvinnut maksaa varainsiirtoveroa tiettyjen edellytysten täyttyessä. Vuonna 2022 ensiasunnon verovapautta sovellettiin noin 23 000 asunto-osakkeen ja 13 000 asuinkiinteistön kaupassa.
Lisäksi hallitus päätti, että kiinteistöjen varainsiirtovero laskee neljästä prosentista kolmeen prosenttiin. Asunto-osakkeiden varainsiirtovero laskee kahdesta prosentista 1,5 prosenttiin.
Muiden arvopapereiden varainsiirtovero alenee nykyisestä 1,6 prosentista 1,5 prosenttiin.
Myös ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen (kok.) perusteli uudistusta tarpeella piristää asuntokauppaa.
Mykkänen kertoi, että valtiovarainministeriön arvion mukaan muutos voi lisätä vaihdantaa asuntomarkkinoilla jopa seitsemällä prosentilla.
– Seuraavien kuukausien aikana tulee vain voittajia, ja sen jälkeen piristävä vaikutus on vähentävää vaikutusta suurempi.
SDP:n Lindtmanin mukaan on silti vaikea kuvitella, että uusi tuhansien eurojen kustannus edistäisi asuntokauppaa.
– Jälleen kerran te tuotte 80 miljoonan euron pysyvän vuosittaisen kustannuksen, tuhansien eurojen kustannuksen, ensiasunnon ostajille tilanteessa, jossa ensiasunnon ostajia tarvittaisiin ensi vuonna enemmän.
– Miksi jälleen kerran maksatatte muutoksen nuorilla, jotka eivät ole muutenkaan kovin vahvassa asemassa?
Keskustan varapuheenjohtaja Petri Honkonen totesi, että yhä harvempi suomalainen pääsee omistusasumisen piiriin.
– Nyt yhä useampi nuori jää vaille omaa omistusasuntoa ja tämä hallituksen kaavailema muutos nostaa ostamisen kynnystä.
– Hallitusohjelmassa on aivan oikein luvattu parantaa omistusasumisen edellytyksiä. Millä te sen teette? Tuotteko uusia toimenpiteitä tai välineitä rahoitusmarkkinoiden kanssa yhteistyössä?
Mykkäsen mukaan ensi viikolla lausuntokierrokselle lähtee ASP-järjestelmän enimmäishintojen korotus.
– Tarkoitus on tehdä siitä nykyistä parempi mahdollisuus monelle päästä ensimmäiseen omistusasuntoon kiinni.