Liki 200 saanut surmansa Gazassa, haavoittuneita yli 1600
Yhden naisen kerrotaan kuolleen rakettitulen takia.
Ulkomaat
Ainakin 198 palestiinalaista on saanut surmansa Israelin iskuissa Gazaan ja yli 1 600 on haavoittunut, kertoo alueen terveysministeriö.
Gazan kaistalta ammuttiin varhain tänään tuhansia raketteja kohti Israelia. Lisäksi Israelin armeija kertoi palestiinalaismilitanttien tunkeutuneen Israelin puolelle.
Israelin pelastusviranomaisten mukaan 40 ihmistä on kuollut ja lähes 800 on haavoittunut näissä iskuissa. Lisäksi palestiinalaistaistelijat ovat ottaneet panttivankeja.