Nuorkeskusta vastaa Kokoomusnuorille: "Laina pitää maksaa takaisin "
Keskustaopiskelijat ja Keskustanuoret ovat vastanneet Kokoomusnuorten kannanottoon, missä järjestö kertoi hallituksen ”turvaavan mahdollisuuden täysipäiväiseen opiskeluun”.
Nuorkeskustan näkökulmasta Kokoomusnuorten viesti opiskelijoiden tilanteen parantumisesta on kokonaisuudessaan heikoilla kantimilla.ja kannanotto heikko yritys pyrkiä selittämään hallituksen huonoja uutisia opiskelijoille. Siksi he haluavat korjata muutaman virheellisen väittämän kannanotossa ja keskustelussa.
Hallituksen kerrotaan panostavan opiskelija-asumiseen tulevan hallituskauden aikana. Väittämä ei Keskustanuorten mukaan pidä paikkaansa, sillä budjettiriihessä erityisryhmien investointiavustuksissa vähennettiin 47 miljoonan euron leikkauksista noin 27 miljoonan euron leikkauksiin.
– Miten on mahdollista, että Orpon hallitus haluaa samaan aikaan heikentää asumistukea ja vaikeuttaa kohtuuhintaisten asuntojen rakentamista opiskelijoille. Rakennusalan kriisissä opiskelija-asuntojen rakentamiseen olisi pitänyt panostaa, ihmettelee Keskustanuorten puheenjohtaja Aleksi Sandroos tiedotteesssa.
Näkemys toimeentulon turvaamisesta ei myöskään kestä kriittistä tarkastelua, sillä lainapainotteisuuden kasvattaminen ei paranna opiskelijoiden asemaa.
– Lainamäärän nostaminen ei ole tuloja vaan velkaa, joka pitää maksaa takaisin. Opiskelijoiden lainan hyvitys pysyy edelleen 400 eurossa kuukaudessa, jolloin korotettua opintolainaa ei voida pitää toimeentulon parannuksena, täsmentää Keskustaopiskelijoiden puheenjohtaja Olivia Löytänen.
Kokoomuslaisilla näyttää olevan myös omituinen näkemys korkeakoulutettujen sosioekonomisesta tilanteesta. Nuorkeskusta muistuttaa, että korkeakouluopinnoista valmistutaan myös matalapalkka-aloille.
Kiitosta hallitukselle voi sen sijaan antaa huoltajakorotuksesta, joka tulee perheellisille opiskelijoille tarpeeseen. Myöskin TKI-panostukset ovat Nuorkeskustan mukaan positiivinen asia, vaikka ne eivät opiskelijoihin suoraan kohdistukaan.
Nuorkeskusta antaa lopuksi omat vaihtoehtonsa hallitukselle tilanteen kohtuullistamiseksi.
– Säilytetään opintotuki indeksissä, eikä kohdisteta asumistukeen leikkauksia opiskelijoille. Panostetaan opiskelija-asumisen investointiavustuksiin ja perutaan tai kohtuullistetaan hallituksen suunnittelemia veronkevennyksiä etenkin suurituloisille, tiedotteessa vaaditaan.