Venäjä hyökkäsi taas Ukrainan kaupunkeihin – väittää tuhonneensa lähes 20 droonia Krimillä ja Mustallamerellä
Venäjä on hyökännyt useisiin Ukrainan kaupunkeihin torstain vastaisena yönä, kertoi Ukrainan armeija. Ainakin kaksi ihmistä kuoli hyökkäyksissä ja useita haavoittui.
Etelä-Ukrainassa sijaitsevassa Hersonin kaupungissa ainakin kaksi ihmistä kuoli ja useita haavoittui kranaattitulituksessa. Ukrainan pääkaupunkiin Kiovaan puolestaan tehtiin risteilyohjushyökkäys. Ilmatorjunnan pudottamista ohjuksista peräisin oleva romu haavoitti ainakin seitsemää ihmistä.
Harkovassa Itä-Ukrainassa kaksi ihmistä haavoittui Venäjän tykistötulituksessa.
Venäjä väittää tuhonneensa 19 droonia Krimin niemimaalla ja Mustanmeren ympäristössä. Venäjä syyttää drooni-iskun yrityksestä Ukrainaa.
Lisäksi Venäjä väittää tuhonneensa yhteensä kolme droonia Kurskin, Belgorodin ja Orjolin alueilla.
Venäjä miehitti Krimin niemimaan Ukrainalta vuonna 2014 ja liitti sen laittomasti itseensä.
Venäläislähteet ovat viime viikkoina toistuvasti kertoneet drooni-iskuista ja niiden yrityksistä Venäjällä. Iskuista on syytetty vastahyökkäystä käyvää Ukrainaa.