Pakkopullasta tuli mielihyvää – yllättäviä tutkimustuloksia kotiaskareisiin liittyen
Asuntosäätiön tuore tutkimus vahvistaa somessa jo jonkin aikaa levinneen ilmiön: suomalaisista 22 prosenttia eli lähes joka neljäs nauttii kodin siivoamisesta. Siivoamisesta on sen mukaan tullut viikoittaisen pakkopullan sijaan mielihyvää tuottava, trendikäs harrastus.
– Tutkimuksemme mukaan siisteys on myös tärkeä kotionnellisuutta lisäävä tekijä. Siivotessaan moni meistä saattaakin järjestää paitsi kotia, myös omia ajatuksia ja elämää, Johanna Otranen Asuntosäätiön viestinnästä arvelee.
Toisin kuin ehkä voisi luulla, kodin siivoamisesta nauttivat keskivertoa enemmän nuoret, eli 18-34-vuotiaat (27 prosenttia). Ehkä suurin into laantuu lasten ja ruuhkavuosien myötä, kun siivottavaa riittää arjessa loputtomasti.
Ja vaikka perinteinen käsitys siisteyden merkityksestä eri sukupuolten välillä saattaa olla tietynlainen, kertoo tutkimus toista. Kodin siisteys on naisille ja miehille on yhtä merkityksellinen onnellisuuden lähde kotona.
Keittiö saa kodin siisteysmittarilla mitattuna ylivoimaisen huomion. Kodin eri tiloista keittiön siisteys on tärkeintä lähes puolelle meistä (42 prosenttia). Seuraavaksi tärkeimmäksi siivottavien listalla nousee olohuone (24 prosenttia) ja kolmanneksi innokkaimmin kuurataan kylpyhuonetta (16 prosenttia).
Lastenhuoneen ja eteisen suhteen vaikuttaa sen sijaan toivo menetetyltä, sillä niiden siisteyttä pitää tärkeimpänä vain yksi sadasta vastaajasta.
Entä missä päin Suomea koteja jynssätään innokkaimmin?
Asuntosäätiön tutkimuksen mukaan ahkerimmat puunaajat löytyvät Hämeestä, missä joka kolmas (32 prosenttia) kertoo nauttivansa kodin siivoamisesta. Myös Pohjois-Pohjanmaalla siivotaan keskivertoa innokkaammin (26 prosenttia), kun taas nihkeimmin imuriin halutaan tarttua Kymenlaaksossa (15 prosenttia).
Asuntosäätiön Kotionnellisuus 2023 -tutkimuksessa selvitettiin kodin merkitystä suomalaisten onnellisuudelle.
Kotona koetun onnellisuuden lähteenä siisteys kipuaa kymmenen tärkeimmän asian joukkoon ja ohittaa muun muassa lemmikit, naapurit ja saunomisen.