PLL: Asiantuntija täräyttää kovan luvun – Näin tappava lintuinfluenssa on ollut ihmiselle
Lintuinfluenssan kuolleisuus ihmisillä on Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan ollut noin 50 prosenttia vuodesta 2004 lähtien.
Se kuulostaa äkkiseltään suurelta, jos käytännössä noin puolet tautitapauksista päätyy kuolemaan.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija Erika Lindh sanoo Potilaan Lääkärilehdelle, että H5N1-lintuinfluenssatartuntoja on ollut ihmisillä 878 koko maailmassa vuodesta 2004 lähtien. Sairastuneista noin puolet on kuollut.
Monia askarruttava kysymys onkin se, mikä lintuinfluenssan tappavuus olisi, jos ihminen sairastuisi siihen Suomessa.
Lindh sanoo Potilaan Lääkärilehdelle, että sitä on vaikea arvioida. H5N1-alatyypin tietyn linjan aiheuttamia tartuntoja on hänen mukaansa raportoitu vain kymmenen tapausepäilyä.
– Niistä kuusi on ollut oireettomia tai lieväoireisia ja neljä oli vakavia mukaan lukien yksi kuolemaan johtanut tartunta, Lindh sanoo lehdelle.
Luvut perustuvat Yhdysvaltain tautikeskus CDC:n tietoihin.
Lindhin mukaan taudin vakavuuteen vaikuttavat viruksen taudinaiheuttamiskyky ja potilaasta riippuvat tekijät, kuten ikä ja mahdolliset perustaudit.
Erikoistutkijan mukaan tartunnan saaneet ihmiset ovat usein olleet tavalla tai toisella kosketuksissa sairastuneisiin lintuihin.