Kylmä rintama kulkee päivän aikana Suomen läpi – odotettavissa voimakkaita tuulenpuuskia, mutta ennakoitu rajuilma on jäämässä odotettua heikommaksi
Sadekuuroja sisältävä kylmä rintama on saapunut aamun aikana Etelä-Suomeen, kertoo päivystävä meteorologi Joonas Koskela sääpalvelu Forecalta.
Rintamaan voi liittyä ukkoskuuroja, mutta toistaiseksi sateet ja ukkoset ovat jääneet pääosin melko vähäisiksi. Koskelan mukaan pahimmat ukkoset jäivät Baltian puolelle.
Viime viikolla ennustettu rajuilma on jäämässä odotettua heikommaksi. Rintamaan liittyy kuitenkin voimakkaita tuulia. Tuulet voimistuvat rintaman edetessä, ja puuskissa tuuli voi puhaltaa 15–20 metriä sekunnissa. Voimakkaimmat puuskat painottuvat tänään maan etelä-, keski- ja länsiosiin.
Voimakkaat puuskat voivat aiheuttaa vahinkoja, esimerkiksi puita voi kaatua tai pihakalusteita lähteä tuulen mukaan. Paikoin voi tulla myös kovia kuurosateita.
– Jos tulee reippaampia sadekuuroja, vettä voi tulla sen verran, että se aiheuttaa pientä vahinko kaupunkialueilla, Koskela sanoo.
Koskelan mukaan sade- ja ukkoskuurot etenevät päivän aikana kohti pohjoista, ja ne saattavat voimistua päivän kuluessa. Iltapäivällä rintama on maan keskivaiheilla ja illalla Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun korkeudella. Virossa on kehittynyt uusia sateita, ja niitä saattaa tulla päivän aikana maan eteläosiin.
Koskela sanoo, että kylmä rintama jää Pohjois-Suomeen keskiviikkoon asti. Loppuviikosta Pohjois- ja Itä-Suomeen on tulossa lisää sateita. Myös ukkoset ovat loppuviikosta mahdollisia Pohjois-Suomessa.
Tiistain lämpötilat liittyvät rintaman etenemiseen.
– Kuumin ilma siirtyy kylmän rintaman edellä Lappiin, Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen. Siellä lämpötilat ovat 25–30 astetta.
Etelään virtaa viileämpää ilmaa ja iltapäivällä lämpötilat ovat 20 asteen molemmin puolin pilvisyyden ja sateen mukaan.
Tiistain vastainen yö on ollut monin paikoin trooppinen. Yön alimmat lämpötilat olivat Oulun korkeudelle saakka 20–22 astetta.
– Ei ole ihan tavanomaista, että näin isossa osassa maata lämpötilat ovat noin korkeat, Koskela.
Porin rautatieaseman mittauspisteellä lämpötila ei laskenut yöllä alle 23 asteen.