Huutava pula ammattilaisista ja silti aikuiskoulutustuki lakkautetaan, Ovaska ihmettelee hallituksen toimintaa HS:ssa
Aikuiskoulutustuki on merkittävä malli osaamistason nousun ja ihmisen henkilökohtaisen hyvinvoinnin varmistamiseksi, keskustan kansanedustaja Jouni Ovaska muistuttaa Helsingin Sanomien (HS) mielipidekirjoituksessa.
– Toivottavasti hallitus harkitsee vielä tarkkaan ennen kuin se romuttaa järjestelmän, joka on mahdollistanut merkityksellisiä uusia urapolkuja.
Petteri Orpon (kok.) hallitus päätti lakkauttaa aikuiskoulutustuen ensi vuoden syksystä. Hallitus arvioi lakkautuksen vahvistavan julkista taloutta 44 miljoonalla eurolla. Lisää työllisiä lasketaan saatavan 8 000.
Työministeri Arto Satonen (kok.) kirjoitti omassa HS:n mielipidekirjoituksessaan (31.7.) aikuiskoulutustuen kustannusten olevan hyötyjä suuremmat. Ovaskan mukaan Satonen arvioi erilaisten tukitoimintojen merkitystä ainoastaan valtiontalouden, ei yksilön, yritysten tai kuntatyönantajan näkökulmasta.
– Aikuiskoulutustukea käytetään niin alanvaihtoon kuin lisäkoulutukseen saman alan sisällä: myyntityön ammattilainen vaihtaa uraa koodaajaksi, luokanopettaja opiskelee erityisopettajan pätevyyden ja lähihoitajaksi kouluttautunut hakee uusia haasteita kouluttautumalla sairaanhoitajaksi. Näistä kaikista ammattilaisista meillä on huutava pula, Ovaska kirjoittaa.
Keskustaedustaja myös huomauttaa, että mikäli työ on raskasta, voi olla parempi kouluttautua uudelleen uusiin tehtäviin kuin jäädä pitkälle sairauslomalle.
– Jos aikuiskoulutustuki ei Satosen mukaan toimi valtiovarainministeriön haluamalla tavalla, miksi se esitetään lakkautettavaksi? Mallia kannattaisi kehittää siten, että se kannustaa osaamisen kartuttamiseen ja mahdollistaa myös perheellisten opiskelun jatkossa, Ovaska ehdottaa.