Elsi Katainen: "Junnila ei jäänyt ministeriaition ainoaksi ääriajattelijaksi"
Keskustan europarlamentaarikko Elsi Katainen tylyttää hallitusta Suomen maakuvan vaarantamisesta Suomenmaan blogissaan.
Hallitus ehti aloittaa työnsä, ja vain hetken päästä huomio kiinnittyi ministereiden ääriliikeyhteyksiin. Elinkeinoministeri Vilhelm Junnila teki Kataisen mukaan oikeat johtopäätökset erotessaan.
– Valitettavasti hän ei jäänyt ministeriaition ainoaksi ääriajattelijaksi, ja kukin vuorollaan pyrki irtisanoutumaan toimistaan, Katainen huomauttaa.
Erityisen napakasti Suomen tapahtumat on huomioitu Saksan medioissa. Kataisen mukaan suomalaisten on vaikea ymmärtää, miten vakavasti natsismikytköksiin Saksassa suhtaudutaan.
– Paikallinen media puhui suomalaisesta natsiministeristä, mikä kolautti voimakkaasti maakuvaamme.
Suomen julkikuva on keskustamepin mukaan näyttänyt viime viikkojen tapahtumien valossa hallitsemattomalta ja tämä osoittaa huonoa harkintaa.
– Politiikassa sanat ovat tekoja. Pidän tilannetta erityisen huolestuttavana, sillä mielikuva Suomesta vakaana ja luotettavana yhteiskuntana vaarantuu tällaisen toiminnan myötä, Katainen kirjoittaa.
Katainen painottaa demokratian perusarvoista, oikeusvaltiosta ja mediavapaudesta kiinni pitämistä. Hänen mukaansa niistä kiinni pitämällä Suomen myönteinen ja uskottava maakuva säilyy maailmalla.
Viimeaikaiset tapahtumat osoittavat Kataisen mukaan myös järkevän keskustaliikkeen tarpeen niin Suomessa, kuin maailmallakin.