Koronaa ei luokitella enää yleisvaaralliseksi tartuntataudiksi
Koronavirustautia ei jatkossa enää luokitella Suomessa yleisvaaralliseksi tartuntataudiksi vaan valvottavaksi tartuntataudiksi. Valtioneuvosto hyväksyi torstaina asetusmuutoksen, jonka on määrä tulla voimaan perjantaina.
Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan koronarokotukset ovat säilyttäneet tehonsa muuntuneita viruskantoja vastaan ja Suomen väestön rokotuskattavuus on hyvällä tasolla. Suomessa ei myöskään ole käytössä enää koronavirustautiin liittyviä rajoitustoimia.
Maailman terveysjärjestö WHO luopui koronavirustaudin luokittelusta kansainväliseksi terveysuhaksi jo toukokuun alussa. Koronavirusta sairastavien määrät ja siihen liittyvät kuolemantapaukset ovat kansainvälisellä tasolla laskeneet kuluvana vuonna.
Lain näkökulmasta tartuntataudit jaetaan yleisvaarallisiin ja valvottaviin tauteihin sekä muihin tartuntatauteihin, joista osa edellyttää säännöllistä seurantaa.
Tartuntatauti on valvottava, jos sen esiintymisen seuranta edellyttää lääkärin antamia tietoja tai erikseen kerättäviä lisätietoja, taudin leviämisen ehkäiseminen edellyttää erityisiä toimia tai kyseessä on kansallisella rokotusohjelmalla ehkäistävä tauti. Valvottavan tartuntataudin hoitoon käytettävät lääkkeet ovat potilaalle maksuttomia.
Sosiaali- ja terveysministeriö toteaa, että rokotukset ovat edelleen tehokkain keino suojautua koronavirustaudilta, ja rokotussuojasta huolehtiminen on jatkossakin tärkeää.