Lämpötilat ovat nyt Etelä- ja Keski-Suomessa jopa kuusi astetta tavallista korkeammat – kuivuus ja korkeapaine lämmittävät Suomi-neitoa
Etelä- ja Keski-Suomessa on nyt harvinaisen lämmintä, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Kaisa Solin.
Päivän korkeimmat lämpötilat voivat olla jopa viidestä kuuteen astetta korkeammat kuin tavallisesti. Sen sijaan pohjoisessa lämpötilat ovat pysyneet tavanomaisella tasolla vuodenaikaan nähden.
Lämpötilat ovat jakautuneet Solinin mukaan tällä hetkellä ylipäätään kahtia Suomessa. Siinä missä maan eteläosissa on ollut tänään jopa 30 astetta lämpöä, on taas pohjoisessa selvästi viileämpää.
Vaikka lämpötilat ovat paikoin korkeat, ei Suomi ja muut Pohjoismaat ole tällä hetkellä Euroopan lämpimintä aluetta. Esimerkiksi Etelä-Euroopassa on niin ikään hyvin lämmintä.
– Euroopassa on nyt ihan lämmintä. Mutta esimerkiksi Saksan suunnalla on tällä hetkellä vähän viileämpää ilmamassaa kuin Suomessa.
Vaikka koko maanosassa on lämmintä, on lämpötilojen poikkeama normaalista ylöspäin suurin juuri nyt Pohjoismaissa, kertoo Helsingin yliopiston meteorologian yliopistonlehtori Jouni Räisänen STT:lle.
Epätavallisen lämmin sää johtuu osittain lounaasta tulleesta lämpimästä ilmasta, Räisänen sanoo.
– Länsi- ja Keski-Euroopassa on ollut lämmintä jo viime viikolla. Sitä ilmamassaa on nyt työntynyt tänne, Räisänen sanoo.
Taustalla on myös vahva korkeapaine, joka on ollut Suomen yllä jo pitkään. Aurinko paistaa voimakkaasti ja lämmittää ilmamassaa entisestään.
Kolmas syy tavanomaista lämpimimpään säähän on Räisäsen mukaan etenkin Etelä-Suomea vaivaava kuivuus.
– Alkukesästä ei ole yleensä näin kuivaa, koska maa on yleensä kostea talven lumien sulamisen jäljiltä.
Kasvit ja puut yhteyttävät Räisäsen mukaan vähemmän, kun maaperä on kuivaa. Yhteyttäminen kuluttaa lämpöä, joten kasvien yhteyttämisen määrä liittyy osittain lämpötilaan.
Ilmastonmuutos näkyy Räisäsen mukaan osin tämän hetken korkeissa lämpötiloissa. Lämpötilat ovat noin puolitoista astetta korkeammat kuin mitä ne olisivat olleet ilman ilmastonmuutoksen aiheuttamaa vaikutusta.
– Eli olisimme varmaan helteen puolella ilmastonmuutoksesta huolimatta. Ilmastonmuutos tekee kuitenkin helteen vielä pikkaisen kovemmaksi, Räisänen sanoo.
Ilmastonmuutos vaikuttaa Räisäsen mukaan myös kuivuuteen, sillä lumet sulavat nyt entistä aikaisemmin. Samalla myös maaperän kuivuminen alkaa aikaisemmin, mikä saattaa näkyä nyt esimerkiksi alkukesän kuivuutena.
Vaikka päivän korkeimmat lämpötilat ovat nyt selvästi tavallista lämpimämpiä, ei tilanne ole Räisäsen mukaan poikkeuksellinen.
– Täytyy muistaa, että lämpötilan vaihtelu on suurta. Esimerkiksi vuonna 2013 Utsjoella mitattiin kesäkuun ensimmäisenä päivänä yli 31 astetta, Räisänen sanoo.
Lämmin sää jatkuu Ilmatieteen laitoksen Solinin mukaan myös lähipäivinä. Lämpötilat pysyttelevät huomenna lähes 30 asteen paikkeilla ainakin maan eteläosissa.
Sää viilenee hieman viikonlopuksi. Maan etelä- ja keskiosissa on kuitenkin yhä helteistä ja myös idässä päästään 20 asteen tuntuman. Kaikkein kylmintä on yhä pohjoisessa.
Lämmin sää vaikuttaa jatkuvan Solinin mukaan myös ensi viikon alussa. Lämpötilat voivat lähestyä taas 30:tä astetta ensi viikon tiistaina ja keskiviikkona maan etelä- ja keskiosissa. Pohjoisessa lämpömittari voi kohota hellelukemiin noina päivinä.
Solin painottaa, että mitä kauemmas ennuste ylettyy, sen epävarmemmaksi se tulee. Esimerkiksi juhannusviikonlopun säätä ei pysty vielä ennustamaan tarkkaan.
– Lämpöiseltä kuitenkin näyttää.
Lähes koko Suomen alueelle on annettu tänään metsäpalovaroitus. Vaara on tällä hetkellä erittäin suuri Ahvenanmaalla, Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa.
Huomenna metsäpalovaroitusalue laajenee koko Suomeen. Erittäin suuren metsäpalovaaran alue leviää viikonlopun aikana muualle Etelä- ja Länsi-Suomeen.
Vaara on Solinin voimassa ainakin niin pitkään, kunnes maahan saapuu seuraavat kunnon sateet. Paikalliset kuurot eivät riitä.
– Sateen pitää kastella kunnolla maata, Solin sanoo.
Sateiden mahdollisuus saattaa Solinin mukaan kasvaa juhannuksen lähestyessä. Kuluvan viikon loppu ja ensi viikon alku ovat kuitenkin käytännössä lähes sateettomia.
Avotulen tekeminen on metsäpalovaroitusten aikana kielletty. Avotulen tekemiseksi lasketaan pelastustoimen mukaan esimerkiksi kertakäyttögrillin ja risukeittimen käyttö.
Samoin esimerkiksi juhannuskokon polttaminen on kielletty, jos metsäpalovaroitus on voimassa.