Yli puolet äänioikeutetuista on jo äänestänyt vihreiden puheenjohtajasta
Yli puolet vihreiden äänioikeutetuista jäsenistä on jo äänestänyt puolueen puheenjohtajan vaalissa.
Jäsenäänestys puheenjohtajasta on muodollisesti neuvoa-antava, mutta sitä on pidetty puoluekokousta poliittisesti sitovana, jos yli puolet äänioikeutetuista on käyttänyt ääntään.
– On hienoa, että näin moni jäsen on jo äänestänyt puheenjohtajasta. Tulevina vuosina tullaan tarvitsemaan vahvaa vihreää politiikkaa, ja siihen jäsenemme pääsevät vaalissa osallistumaan ja vaikuttamaan. Uusi puheenjohtaja voi olla varma, että hänellä on takanaan vahva valtakirja jäsenistöltä, sanoi puoluesihteeri Veli Liikanen tiedotteessa.
Äänestysaika päättyy torstaina klo 12, jolloin selviää myös lopullinen äänestysprosentti. Tulos julkistetaan lauantaina Seinäjoen puoluekokouksessa, jossa puheenjohtaja virallisesti valitaan.
Puheenjohtajaksi ovat ehdolla kansanedustajat Saara Hyrkkö ja Sofia Virta.