Ovaska: Venäjä rikkoo diplomatian pelisääntöjä
Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnassa vaikuttava keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jouni Ovaska katsoo, että nyt on tärkeää varmistaa Suomen toimintakyky Venäjällä.
– Venäjä on kuitenkin naapurimme nyt ja tulevaisuudessa, joten kyllä meidän pitää olla läsnä siellä, hän sanoo.
– Venäjä jälleen rikkoo kansainvälisiä sopimuksia ja diplomatian pelisääntöjä. Venäjä ei kunnioita yhdessä sovittua, Ovaska toteaa siitä, että Venäjä on jäädyttänyt Suomen Moskovan-suurlähetystön ja Suomen Pietarin pääkonsulaatin pankkitilit.
Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) mukaan Suomella on kuitenkin yhä muuten normaalit diplomaattiset suhteet Venäjän kanssa eli viranomaisyhteydet toimivat.
Ovaska ei halua arvuutella syitä siihen, mikä sai Venäjän toimimaan näin pankkitilien suhteen. Hän toteaa, että Euroopassa tapahtuu Ukrainan sodan myötä nyt niin paljon, että syitä voi olla monia.
– Siellä on arvioitu ja katsottu, että on syytä tehdä tällaista pahantekoa Suomea kohtaan. Syitä on vaikea lähteä arvioimaan, mutta ihan selvää ilkeilyä tämä on.
Ovaska muistuttaa, että suurlähetystöt ja muu kansainvälinen diplomatia on yleensä saatu rauhoitettua vaikeissakin tilanteissa.
– Toivottavasti näin pystytään jatkossakin tekemään, mutta kyllähän tämä hankaloittaa todella paljon Suomen toimintaa Venäjällä. Toivoisin, että kansainväliset sopimukset ja niiden kunnioittaminen vielä palaisivat myös venäläisten agendalle.
Ovaskan mukaan nyt tulee luoda rauhassa kokonaiskuva siitä, koskeeko asia myös muita EU-maita ja hankkia lisätietoa.